• LEHTIKATSAUS Kilpailu kärsii huonoista teistä

    Uutiset
    27.5.201516:00
    MT toimitus

    Hapertuva tieverkko syö kilpailukykyä, kirjoittaa Savon Sanomat.

    ”Tieverkon heikko kunto tiedetään. Asiaa tarkastellaan usein kuitenkin suppeasti yksittäisten käyttäjäryhmien näkökulmasta. Tieverkon vaikutukset kilpailukykyyn ja kansantalouteen jäävät avaamatta.

    Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen arvioi, että jos tieverkon annetaan edelleen rapistua, Suomen sijoitukset kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa alkavat nopeasti pudota.”

    ”Hallitusneuvotteluissa on ilahduttavasti päästy yksimielisyyteen 1,6 miljardin euron panostuksesta muun muassa liikenneväylien parantamiseen.”

    Myös Kaleva kiittelee väylärahoja.

    ”Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus kannattivat ennen vaaleja komitean ehdotusta perusväylänpitoon tarkoitetun rahoituksen nostamisesta 200 miljoonalla eurolla. Niin tekivät tosin myös muut puolueet.

    Nyt näyttää siltä, että korotus ollaan todella tekemässä.”

    ”Jos hallitus tekee, kuten aikoo, sitä on syytä onnitella hyvästä päätöksestä. Liikenneväylien korjausvelan pysäyttäminen palvelee hallituksen päätavoitetta, joka lienee yhä maan velkaantumistahdin pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun.

    Päättäjät kaavailevat biotaloudesta uutta talousveturia. Haaveet siitä voidaan haudata, jos tiet eivät kestä raskaita kuljetuksia. Toivoa sopii, että hallitus ohjaa remonttirahaa päätieverkoston lisäksi myös biotalouden kannalta keskeisen, alemman tieverkon kunnostamiseen.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tieverkon kunto
    kilpailukyky
    liikenneväylät
    Liikennevirasto
    biotalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle