• MT hankki riistakameran – heti tärppäsi

    Kameran eteen asteli pohjoisespoolainen sorkkaeläin.
    Peura vai kauris? Toimituksen osaaminen ei riittänyt varmaan lajinmääritykseen.
    Peura vai kauris? Toimituksen osaaminen ei riittänyt varmaan lajinmääritykseen. Kuva: MT:n riistakamera
    Uutiset
    30.3.201720:15
    Henrik Hohteri

    Maaseudun Tulevaisuuden toimitukseen hankittiin riistakamera pari viikkoa sitten.

    Sen hyödyntämiseksi on useitakin ideoita vireillä, mutta ensin laitetta piti vaan päästä kokeilemaan.

    Kuvatoimittaja Jarkko Sirkiä vei kameran kotikonnuilleen Pohjois-Espooseen.

    "Kun sain asetukset kuntoon, kiikutin sen lähimetsään. Vein sen tiistai-iltana aika myöhään, ensimmäisenä yönä ei tullut yhtään hittiä. Seuraavana aamuna vaihdoin kameran paikkaa noin 50 metriä", Sirkiä kertoo.

    Kameran asentamiseksi metsään pitää tietysti olla maanomistajan lupa, niin tässäkin tapauksessa.

    Kamera ilmoitti seuraavana iltapäivänä, että se oli tallentanut 10 sekunnin videon.

    Videolla hoikka hirvieläin astelee aran oloisena aivan likellä kameraa.

    Aivan sattumaa osuma ei ollut.

    "Tiesin paikasta, että siitä kulkee peuroja ohi koko ajan."

    Toimituksen asiantuntemus ei tosin riittänyt varmuudella tunnistamaan lajia. Kyseessä on valkohäntäpeura tai metsäkauris.

    Sirkiä aikoo pitää kameran jatkossakin käytössä.

    "Tämä on tosi jännää touhua. Heti kun olin vienyt kameran metsään, aloin kyttäämään puhelinta. Tosi koukuttavaa, vähän sellainen metsästysmeininki: Tuleeko saalista?"

    Artikkelin aiheet
    riistakamera
    luontohavainnointi
    valkohäntäpeura
    Pohjois-Espoo
    Maaseudun Tulevaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria