• IKIVIHREÄT Vaikeuksien kautta voittoon

    Uutiset
    14.2.201415:00
    Riku-Matti Akkanen

    ”Kultaa taikka kunniaa.

    Niitä joskus tarjotaan.

    Kultaa taikka kunniaa,

    mutta jompaa kumpaa vaan.”

    Jukka Kuoppamäki (1942–) sai idean lauluunsa Kultaa tai kunniaa koettuaan pettymyksen Sopotin laulufestivaaleilla kesällä 1973.

    Puolassa järjestetyt laulukilpailut olivat itäblokin vastine Euroviisuille. Niihin osallistui Itä-Euroopan sosialistimaiden ohella myös Suomi.

    ”Joskus menee paremmin.

    Joskus pelin menetin.”

    Yleisön suosiosta huolimatta Kuoppamäen hippihenkinen Pieni laulu vapaudesta ei pärjännyt kisassa ja jäi ilman sijoitusta. Syy laulun huonoon menestykseen selvisi pian. Neuvostoliitto oli vaatinut esityksen mitätöimistä, sillä suomalaislaulajan vapaushaikailu ei sopinut itäisen suurvallan ajatuksiin.

    Kuoppamäki koki saaneensa Sopotissa kullan sijasta vain kunniaa. Kohta hänelle oli tarjolla kumpaakin.

    ”Paistaa päivä toisinaan.

    Joskus pilvet peittää maan.

    Mutta takaa pilven synkänkin

    valo loistaa kuitenkin.”

    Tuotteliaana säveltäjänä tunnettu Kuoppamäki teki kokemuksistaan kappaleen Kultaa tai kunniaa, jolla hän voitti vuoden 1973 Syksyn sävel -laulukilpailun. Laulun sävelsi ja sanoitti Kuoppamäki ja sovitti Kari Hillo.

    Televisioidussa esityksessä nähtiin ja kuultiin myös omintakeista rytmisoitinta, jonka oli koonnut Jukan veli Mikko. Hyppykepin päähän viritellyt lautaset pitivät ääntä, kun ne löivät yhteen kepin osuessa maahan.

    Kuoppamäen omalla Satsanga-levymerkillä ilmestynyt voittokappale nousi singlelistan ykköseksi marraskuussa 1973. Myötätuuli jatkui, kun samannimisen albumin myynti ylitti 25 000 kappaleen kultalevyrajan.

    Oman versionsa tuoreesta klassikosta levytti myös Evakkoreki-hitistään tunnettu Erkki Liikanen heti seuraavana vuonna.

    Urheilijoiden odotetaan keräävän kultaa ja kunniaa parhaillaan meneillään olevista Sotšin talviolympialaisista. Menestys vaihtelee, mutta kisatunnelmaa nostattavia kappaleita ainakin riittää.

    Kuuluisimmasta päästä lienee Eppu Normaalin Urheiluhullu. Vähemmän tunnettuja taidonnäytteitä ovat Juice Leskisen Mene mäkeen ja Popedan Verkot soi.

    RIKU-MATTI AKKANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Jukka Kuoppamäki
    Kultaa tai kunniaa
    Syksyn sävel
    suomalainen iskelmä
    1970-luku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle