• Jossain on valo joka ei sammu -elokuva voitti peräti seitsemän Jussi-patsasta

    Jussi-palkinnon parhaasta pääosasta sai Samuel Kujala.
    Eniten Jussi-pystejä saaneen Jossain on valo joka ei sammu -elokuvan ohjasi Lauri-Matti Parppei. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.
    Eniten Jussi-pystejä saaneen Jossain on valo joka ei sammu -elokuvan ohjasi Lauri-Matti Parppei. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Elokuva
    21.3.202610:05
    STT

    Jussi-gaalassa perjantaina vuoden elokuvana palkittiin Jossain on valo joka ei sammu.

    Lauri-Matti Parppein ensimmäinen täyspitkä ohjaus voitti tänä vuonna myös eniten palkintoja. Yhteensä seitsemän Jussi-patsasta saanut draamaelokuva palkittiin muun muassa pääosan, käsikirjoituksen, ohjauksen ja musiikin Jussi-patsailla.

    Jossain on valo joka ei sammu on draamaelokuva, jossa ammattihuilisti palaa Raumalle ja alkaa tehdä musiikkia vanhan koulukaverinsa kanssa. Elokuva sai viime vuonna ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla independent-elokuville suunnatussa ACID-sarjassa.

    Elokuvan pääosasta palkittu Samuel Kujala sanoi palkintopuheessaan opetelleensa roolia varten soittamaan huilua ja puhumaan "rauman giält".

    ”Enkä osaa sanoa kumpi kuulosti kamalammalta alkuun”, Kujala sanoi.

    Suomen ehdokas kansainvälisen Oscarin saajaksi, 100 litraa sahtia, nappasi kaksi Jussi-patsasta. Sivuosa-Jussin sai Ville Tiihonen, ja pääosapari Pirjo Lonka ja Elina Knihtilä sai parhaan ensemblen palkinnon.

    Jussi-gaala järjestettiin perjantai-iltana Helsingin Messukeskuksessa. Jussi-palkintojen voittajat 17:ssä eri kategoriassa valitsi Filmiauran jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä.

    Vuodesta 1944 asti jaettu Jussi-palkinto on Euroopan vanhin kansallinen elokuva-alan palkinto.

    Varsinaisten Jussi-palkintojen lisäksi gaalassa jaettiin myös muita tunnustuksia.

    Filmiauran hallituksen valitseman elämäntyöpalkinnon eli Betoni-Jussin sai elokuvaneuvos Juha "Jussi" Mäkelä. Perheyhtiö Kinostossa uransa aloittanut Mäkelä oli 1980-luvulla perustamassa nykymuotoista Finnkinoa. Hän toimi myös 1990-luvulla Suomeen perustetun Disneyn haarakonttorin toimitusjohtajana vuosikymmenien ajan.

    Finnkinon verkkosivuilla järjestetyn äänestyksen perusteella valittu yleisön suosikkielokuva oli tänä vuonna Tuukka Temosen ohjaama Cancel.

    Erillisen raadin valitseman kansainvälisen läpimurron palkinnon sai Sisu-elokuvien ja tulevan Rambo-elokuvan ohjaaja Jalmari Helander.

    Jussi-gaalassa palkittuja

    – Vuoden elokuva: Jossain on valo joka ei sammu

    – Vuoden ohjaus: Lauri-Matti Parppei – Jossain on valo joka ei sammu

    – Vuoden käsikirjoitus: Lauri-Matti Parppei – Jossain on valo joka ei sammu

    – Vuoden pääosa: Samuel Kujala – Jossain on valo joka ei sammu

    – Vuoden sivuosa: Ville Tiihonen – 100 litraa sahtia

    – Vuoden ensemble: Pirjo Lonka ja Elina Knihtilä – 100 litraa sahtia

    – Vuoden läpimurtorooli: Anna Rosaliina Kauno – Jossain on valo joka ei sammu

    – Vuoden kuvaus: Max Smeds – Orenda

    – Vuoden leikkaus: Markus Leppälä ja Arthur Franck – The Helsinki Effect

    – Vuoden musiikki: Lauri-Matti Parppei – Jossain on valo joka ei sammu

    – Vuoden äänisuunnittelu: Juuso Oksala ja Yngve Leidulv Saetre – Jossain on valo joka ei sammu

    – Vuoden lavastussuunnittelu: Vilja Katramo ja Okku Rahikainen – Valitut

    – Vuoden pukusuunnittelu: Eugen Tamberg – Ei koskaan yksin

    – Vuoden maskeeraussuunnittelu: Salla Yli-Luopa – Sisu 2

    – Vuoden visuaaliset tehosteet: Jussi Lehtiniemi – Sisu 2

    – Vuoden dokumenttielokuva: The Helsinki Effect

    – Vuoden lyhytelokuva: My Name is Hope

    – Yleisön suosikki: Cancel

    – Elämäntyöpalkinto Betoni-Jussi: Juha "Jussi" Mäkelä

    – Kansainvälinen läpimurto: Jalmari Helander

    Lisää aiheesta
    • Jossain on valo joka ei sammu -elokuvan päärooleissa on  Samuel Kujala ja Anna Rosaliina Kauno.

      Elokuva | Lauri-Matti Parppei halusi esikoiselokuvallaan ylistää pikkupaikkakuntien yhteisöllisyyttä

    • Teräsleidit – kuin viimeistä päivää sai ensi-iltansa joulukuussa. Kuvassa Leena Uotila, Seela Sella, Sanna-Kaisa Palo ja Eero Saarinen. Palo sekä Pirjo Lonka ovat elokuvasta ehdolla sivuosa-Jussiin.

      Elokuva | Eniten Jussi-ehdokkuuksia kahmi vain viisituhatta katsojaa kerännyt esikoiselokuva

    Artikkelin aiheet
    Jussi-gaala
    suomalainen elokuva
    Lauri-Matti Parppei
    Samuel Kujala
    elokuvapalkinnot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena