• KRP tutkii kaasuputken vaurioitumista – vaurion kokoluokka kertoo tahallisuudesta

    Yksi vaihtoehto rikosnimikkeeksi on törkeä tuhotyö.
    Petteri Orpo puhui kaasuputkivauriosta. tiedotustilaisuudessa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Petteri Orpo puhui kaasuputkivauriosta. tiedotustilaisuudessa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Politiikka
    10.10.202318:17
    STT–

    Keskusrikospoliisi (KRP) on aloittanut esitutkinnan Suomen ja Viron välisen kaasuputken mahdollisesta tahallisesta vaurioittamisesta, kertoo rikosylitarkastaja Timo Kilpeläinen.

    Kilpeläisen mukaan yksi vaihtoehtoinen rikosnimike on törkeä tuhotyö, minkä perusteena on epäily, että vaurio on ulkopuolisen tahon aiheuttama. Hän sanoo vaurion olevan kokoluokaltaan sellainen, että kyseessä on tahallinen teko.

    Viitteitä räjähdyksestä ei tässä vaiheessa KRP:n mukaan ole.

    Kilpeläinen korostaa esitutkinnan olevan varhaisessa vaiheessa ja sanoo, että nyt meneillään on tekninen tutkinta Rajavartiolaitoksen avustamana.

    Myös presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) ovat kertoneet, että vaurioituminen on todennäköisesti seurausta ulkopuolisesta toiminnasta.

    Niin ikään sunnuntain vastaisena yönä havaittu tietoliikennekaapelin vaurio vaikuttaa Kilpeläisen mukaan tapahtuneen Viron talousvyöhykkeellä. Jos näin on, esitutkintaa johtavat Viron viranomaiset, mutta Suomi tekee tutkinnassa tiivistä yhteistyötä.

    Kilpeläinen sanoo, että yksi keskeinen elementti tutkinnassa on selvittää, kuka tai ketkä voivat olla vaurion aiheuttajia. Hän painottaa, ettei asialla spekuloida millään lailla.

    Keskeistä on Kilpeläisen mukaan nyt todistusaineiston turvaaminen ja sen selvittäminen, onko kyseessä yksittäinen teko. Tarkasteltavana on myös se, onko kaasuputken vauriolla ja tietoliikennekaapelin katkeamisella yhteyttä, koska ne ovat tapahtuneet samoihin aikoihin.

    Artikkelin aiheet
    kaasuputki
    KRP
    tutkinta
    Suomi ja Viro
    törkeä tuhotyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa