• MTK:n Tiirola: Otson piikki kiinni

    Uutiset
    30.10.201515:00
    MT toimitus

    MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola on kypsynyt Metsäkeskuksesta eriytetyn metsäpalveluyritys Otson tukemiseen. Hänen mielestään Otso on osoittautunut liian heikoksi yhtiöitettäväksi.

    Tiirolan mukaan Otson kanssa on jo viisi vuotta vatuloitu valtion varoilla. Nyt on korkea aika pistää valtion piikki kiinni.

    ”Ei ole mitään perusteita valtion toimimiselle yksityismetsien metsäpalvelumarkkinoilla. Samaan aikaan, kun kaikesta leikataan, Otsoa pääomitetaan vuosi vuoden perään miljoonilla euroilla.”

    Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha S. Niemelä myöntää, että Otson yhtiöittäminen on osoittautunut erittäin hankalaksi.

    ”Otson täytyy olla yhtiöittämiskunnossa. Sitä se ei vielä ole. Nyt katsotaan, mikä sen tilanne on vuoden päästä. Sen jälkeen päätetään, onko ratkaisuna yhtiöittäminen vai jotain muuta.”

    Sivu 10

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    MTK
    Otso
    metsäpalveluyritykset
    valtiontuet
    metsätalouspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria