• HELLAN KULMALTA Aamu-unisenpuuronkeittoa

    Uutiset
    15.11.201315:00
    MT toimitus

    Tutustuin kaurapuuroon vasta koulussa, ensimmäisellä kotitaloustunnillani. Siellä opettaja kokeili ruuanvalmistustaitojemme tasoa kaurapuuron keittämisellä. Minusta kaurapuuro maistui hyvältä ja kotiin mennessäni ihmettelin, miksi meillä ei sitä ikinä ollut keitetty.

    Selvisi, että toinen vanhemmista oli ylikyllästynyt lapsuudessaan Markus-sedän kaurapuuropuheista. Toinen ei pitänyt kitkerästä ja akanaisesta puurosta, jota hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan usein höyryttämättömistä ja huonosti kuorituista kaurahiutaleista syntyi. Lie molemmilla sotavuosina tullut kaurapuurokiintiö muutenkin täyteen.

    Minulla on kaurapuuron kanssa ollut toisenlaisia vaikeuksia. Ikinä en ole ymmärtänyt, minkä vuoksi hiutaleet lisätään vasta kiehuvaan veteen. Siitä saan syntymään vain kohtalaisen ison paakun.

    Myös kymmenen minuutin keittäminen ja lisäksi hauduttelu ovat aamu-uniselle minälleni todellinen haaste. Ja puuroa pitäisi vielä sekoitella pohjaanpalamisen estämiseksi.

    Kaurapuuro on kuitenkin niin hyvää, että olen vuosia etsinyt kaikkia mahdollisia keinoja keittämisen helpottamiseksi.

    Ensin tulivat pikapuurot, joihin ei tarvittu kuin kiehuvaa vettä. Jotenkin en ole ollut niiden makuun tyytyväinen, vaikka vaihtoehtoja on runsaasti. Itse kaura vain ei pääse niissä minun mielestäni oikeuksiinsa.

    Kohtalaisen hyvä ratkaisu löytyi ruokatermoksesta. Siihen voi illalla annostella hiutaleet ja kiehuvan veden. Aamulla puuro on valmista. Tähänkään en ole ollut täysin tyytyväinen, koska mitoitus on milloin mitäkin ja puuro useimmiten liian tanakkaa.

    Nyt vastakeitetyn kaurapuuron ongelma on vihdoinkin ratkennut. Huippukokki Hans Välimäeltä sain kolmisen vuotta sitten vinkin: vesi ja hiutaleet laitetaan illalla kylminä kattilaan ja puuro keitetään valmiiksi vasta aamulla. Silloin riittää minuutinkin keittoaika.

    Niin hyvin kauran oma maku liotuksessa kehittyy, että suolaakaan ei puuro tarvitse. Kun siihen paloittelee kotimaisen omenan ja juo lasin rasvatonta maitoa, tarjolla on todellinen terveysherkku.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kaurapuuro
    puuronkeitto
    Hans Välimäki
    aamiainen
    kaura
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria