• Lihankulutuksen puolittaminen jakoi puolueita eläinjärjestöjen kyselyssä – keskusta vastusti eniten, perussuomalaiset ja kokoomus osittain tavoitteen kannalla

    Keskusta vastusti puolueista eniten myös eläinsuojelutoimijoiden yhteistyöelimen perustamista ja eläinsuojeluvalvonnan lisäämistä.
    Eläinjärjestöjen tavoitteena on puolittaa lihankulutus julkisissa ruokailuissa vuoteen 2026 mennessä.
    Eläinjärjestöjen tavoitteena on puolittaa lihankulutus julkisissa ruokailuissa vuoteen 2026 mennessä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    3.3.202119:30
    Katja Lamminen

    SEY Suomen eläinsuojelu ja Animalia ovat kuntavaalien alla selvittäneet puolueiden kantoja eläinten hyvinvoinnin edistämiseen. Eläinsuojelumyönteisimmiksi puolueiksi nousivat vihreät, vasemmistoliitto, eläinoikeuspuolue ja feministinen puolue.

    Järjestöjen tekemään puoluekyselyyn vastasi yhteensä 11 puoluetta eli kaikki eduskuntapuolueet ja kaksi puoluetta eduskunnan ulkopuolelta.

    Kyselyssä eniten mielipiteitä jakoi lihan kulutuksen puolittaminen julkisissa ruokailuissa vuoteen 2026 mennessä.

    Nihkeimmin tavoitteeseen suhtautui keskusta. Osittain tavoitteen kannalla olivat perussuomalaiset, kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue, kristillisdemokraatit ja liike nyt. Niitä myönteisemmin suhtautui sosiaalidemokraatit. Täysin tavoitteen kannalla olivat vihreät, vasemmistoliitto, eläinoikeuspuolue ja feministinen puolue.

    "Kunnilla ja siten kuntapäättäjillä on iso rooli ilmastokriisin hillitsemisessä. Eläinperäisen ravinnon tuottaminen aiheuttaa 60–70 prosenttia ruoan ilmastopäästöistä. Sen lisäksi, että lihankulutuksen vähentäminen parantaa eläinten asemaa, joukkoruokailujen muuttaminen kasvispainotteisemmiksi vähentää kuntien ilmastopäästöjä, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs tiedotteessa.

    Keskusta vastusti puolueista eniten myös eläinsuojelutoimijoiden yhteistyöelimen perustamista ja eläinsuojeluvalvonnan lisäämistä.

    "On rohkaisevaa, että kaikilla eduskuntapuolueilla on eläinpoliittiset linjauksensa myös kuntatasolla. Tämä kertoo eläinten hyvinvoinnin kasvaneesta painoarvosta yhteiskunnassamme", sanoo SEY:n toiminnanjohtaja vs. Maria Lindqvist.

    Puolueista kaikki muut paitsi keskusta olivat täysin tai osittain sitä mieltä siitä, että kuntien pitäisi ottaa enemmän vastuuta populaatiokissaongelman hoitamisesta. Keskusta oli väittämästä osittain eri mieltä.

    Järjestöt avaavat Eläinpoliittisen vaalikoneen äänestäjille 10.3. Nyt vaalikone on auki ehdokkaille.

    Artikkelin aiheet
    lihankulutuksen puolittaminen
    eläinsuojelu
    puolueet
    kuntavaalit
    ilmastopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria