• Joulupukki pörrää Suomen vetonaulana Berliinissä

    Pukki ei ole myöhässä, vaan ajoissa, sillä jouluun on enää 343 päivää.
    Saksalaiset maalaistytöt halusivat yhteiskuvaan suomalaisen joulupukin kanssa.
    Saksalaiset maalaistytöt halusivat yhteiskuvaan suomalaisen joulupukin kanssa. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    16.1.201609:00
    Eija Mansikkamäki

    Aito joulupukki osoittautui suomalaisten parhaaksi vetonaulaksi Berliinin Grüne woche - eli Vihreä viikko -messujen alkaessa perjantaina.

    Pukki pörrää Suomen osastolla kaksi ensimmäistä päivää ja vetää paikalle väkeä ja mediaa.

    Moni saksalainen messukävijä haluaa samaan kuvaan pukin kanssa.

    "Enkä muuten ole myöhässä, vaan ajoissa. Jouluun on enää 343 päivää."

    Etelä-Saksasta Münchenin läheltä tulleet parikymppiset Katarina, Franziska, Veronika ja Teresa pysähtyivät niinikään kuvattavaksi. Kaikki neljä ovat maatilan tyttäriä, maito- ja lihatiloilta.

    "Tulimme messuille kylässä toimivan viljelijäyhdistyksen mukana. Arvostamme viljelijän työtä ja mielestämme siitä pitää saada sellainen palkka, että sillä voi elää."

    Kukaan ei suunnittele kotilansa jatkamista.

    "Veli jatkaa", Katarina sanoo.

    Suomi kiinnostaa maana, ja Teresa on käynytkin.

    Suomi-kuvaa luovat osastolla pukin lisäksi syvänsininen järvimaisema, tuohikorit sekä sukset selässään ja teryleeniverkkareissa Koulutintti-matkailupalvelua markkinoiva Sakari Pärssinen.

    Artikkelin aiheet
    joulupukki
    Grüne Woche
    berliini
    suomi
    matkailumarkkinointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle