
Hannele Pokka muistuttaa, että maailmalla kalateitä osataan rakentaa entistä paremmin.
Myös kalatiet Suomessa, kuten Merikosken kalatie Oulujoen suussa ja Isohaaran kalatie Keminmaalla ovat osoittaneet, että lohi pääsee nousemaan, kun sille annetaan siihen mahdollisuus.
Suomen arvokkaimmat vaelluskalajoet tuhottiin sotien jälkeen tapahtuneella taitamattomalla voimatalousrakentamisella.
Pokka painottaa, että vastuu kalateiden rakentamisen rahoittamisesta kuuluu voimayhtiöille.
Voimassa olevan vesilain mukaan kalojen istutusvelvoite voidaan muuttaa kalatievelvoitteeksi. Muuttaminen edellyttää asian käsittelyä aluehallintovirastossa.
Pokka kirjoittaa kalateistä torstaina julkaistussa blogikirjoituksessaan.
Isohaaran kalatiestä Keminmaalla kirjoitetttiin maanantain Maaseudun Tulevaisuudessa.