• Suomi luottaa puuhun ja päähän

    Suomen keskeisimmät luonnonvarat ovat puu ja pää myös energiapolitiikassa. Meillä on mahdollisuus profiloitua maailman energiatehokkaimman metsä- ja metalliteollisuuden edelläkävijänä, sanoo elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.).
    Hanasaaren a- ja b-voimalat. Kivihiili, ilmastonmuutos, savupiippu, satama, energia, Finnlines
    Hanasaaren a- ja b-voimalat. Kivihiili, ilmastonmuutos, savupiippu, satama, energia, Finnlines Kuva: Joel Rosenberg
    Uutiset
    29.5.201318:00
    MT toimitus

    Suomen energia- ja ilmastotiekartta 2050 -seminaarin avannut elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) muistutti, että merkittävistä metsävarannoista huolimatta meidän on hyvä tiedostaa, ettei meillä ole käytännössä rajattomia uusiutuvia vesivoimavaroja kuten Ruotsilla ja Norjalla. Siksi Suomen kannattaa panostaa useisiin eri uusiutuviin ja päästöttömiin energiamuotoihin.

    Kansainvälisissä ja EU-tason neuvotteluissa Suomen pitää Vapaavuoren mukaan vaalia tarkasti kansallista etua, koska niin tekevät kaikki muutkin. Se tarkoittaa muun muassa biomassan kestävyyskriteerien määrittelemistä siten, että ne kunnioittavat suomalaisen kestävän metsätalouden periaatteita luomatta turhaa byrokratiaa.

    Oxfordin yliopiston energiapolitiikan professorin Dieter Helmin mukaan EU:n energia- ja ilmastopolitiikalta on pudonnut pohja, kun liuskekaasu on kääntänyt aiemmat oletukset päälaelleen.

    Öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden hinta ei ole kaksinkertaistumassa kuten ennustettiin. Näin uusiutuvat energiamuodot vaativat paljon tukea.

    Yhdysvalloissa päästöt ovat pienentyneet, kun kivihiili on vaihtunut liuskekaasuun. EU:ssa kivihiilen käyttö ja päästöt sen sijaan lisääntyvät. Samaan aikaan eurooppalaiset tuhlaavat Helmin mukaan miljardeja uusiutuvien energiamuotojen tukemiseen.

    Helmin mielestä Euroopassa tarvitaan nyt hiilen sijasta kaasua. Uusiutuvien energiamuotojen tutkimiseen pitää hänen mukaansa sijoittaa nykyistä merkittävästi enemmän, eikä hukata rahaa kohteisiin, jotka eivät vähennä päästöjä.

    Artikkelin aiheet
    energia
    Suomi
    metsäteollisuus
    metalliteollisuus
    ilmastopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle