• Maatalous on RKP:n Henrikssonin heikko kohta

    RKP:n puheenjohtajaehdokkaat ovat kuin yhdestä puusta, mutta toinen heistä valitaan sunnuntaina puolueensa uudeksi keulakuvaksi.
    Uutiset
    6.6.201215:58
    MT toimitus

    RKP:lle valitaan uusi puheenjohtaja viikonloppuna Kokkolassa, ja kaksi ehdokasta ovat kiertäneet viime aikoina väittelyissä esittelemässä näkemyksiään.

    Linjaeroja ei juurikaan tunnu olevan, mutta henkilökohtaisia vahvuuksia sitäkin enemmän. Politiikan toimittajien lounaalla keskiviikkona Anna-Maja Henriksson tunnusti kuitenkin kysyttäessä yhden heikon kohtansa.

    ”Maatalous ei ole minun vahva alueeni. Onneksi eduskuntaryhmässäni on Mats Nylund , johon luotan täysin. Mutta ei johtajan kaikkea tarvitsekaan tietää, riittää kun tietää, keneltä saa ohjeita.”

    Kyselyiden perusteella ennakkosuosikkina olevan Carl Haglund kertoi oman rajoittuneisuutensa osuvan Henrikssonin osaamisalueelle eli oikeusasioihin.

    Kumpikin piti RKP:tä koko maan puolueena, tähdensi koko Suomesta huolehtimista ja vastasi MT:lle, ettei ruotsinopetusta tule vaihtaa venäjään edes Itä-Suomessa.

    ”Enemmän kielitaitoa tarvitaan, eikä sitä pidä vähentää vaan lisätä”, Henriksson katsoi.

    Säyseässä väittelyssä jopa hiukan kilpailtiin elämänkokemuksen määrässä.

    Artikkelin aiheet
    RKP:n puheenjohtajavaali
    Anna-Maja Henriksson
    Carl Haglund
    maatalous
    Kokkola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria