• Maidontuotanto EU:ssa kasvaa kohisten - Irlanti lisännyt kolmanneksen

    Tuotanto EU:ssa on kasvanut niin paljon, että Brysselissä pohditaan maidontuotannon 
rajoituksia.
    Tuotantomäärä on kasvanut ja tuottajan saama hinta laskenut vuodenvaihteen jälkeen, kun maitomarkkinat vapautuivat EU:ssa.
    Tuotantomäärä on kasvanut ja tuottajan saama hinta laskenut vuodenvaihteen jälkeen, kun maitomarkkinat vapautuivat EU:ssa. 
    Uutiset
    6.6.201608:00
    MT toimitus

    Maidontuotanto Irlannissa on kasvanut tammi–maaliskuussa 32,8 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Samaan aikaan koko EU:ssa kasvu on ollut 7,2 prosenttia. Kasvu on ollut niin kovaa, että alan toimijat ovat kääntyneet tuotannon väliaikaisen rajoittamisen kannalle.

    Ylituotanto ja vaikea markkinatilanne laskevat tuottajahintoja. Vuosituotannon pitäisi laskea prosentilla parilla, jotta tuottajahinta kääntyisi nousuun.

    Suomessa ollaan pakollisen rajoittamisen kannalla, maitovaltuuskunnan maitoasiamies Ilkka Pohjamo linjaa.

    Ranskan, Espanjan, Portugalin ja Italian maidontuottajat sekä maatalouskomissaari Phil Hogan kannattavat vapaaehtoista mallia. EU-rahaa Hogan ei ole luvannut.

    Eniten tuotantoa lisänneet Irlanti ja Hollanti eivät vapaaehtoisuuteen suostu.

    Itämaidon hallituksen puheenjohtaja 
 Jarno Kämäräinen vaatii, että tuotantoa rajoitettaisiin sitä eniten kasvattaneissa maissa. Kämäräinen ei vähentäisi kotimaista tuotantoa vapaaehtoisesti.

    Artikkelin aiheet
    maidontuotanto
    EU
    Irlanti
    maatalous
    tuotannon rajoittaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria