• Hyökkäysyritystä Timo Soinia kohtaan tutkitaan pahoinpitelyn yrityksenä: "Epäilty teki kiinnioton yhteydessä voimakasta vastarintaa"

    Poliisin mukaan tapauksen tutkinta jatkuu tänään muun muassa epäillyn tarkemmalla kuulustelulla.
    Epäilty maahan kaadettuna ja kiinni otettuna Korson maalaismarkkinoilla Vantaalla eilen. Poliisin mukaan häntä on tarkoitus kuulustella tarkemmin tänään. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Epäilty maahan kaadettuna ja kiinni otettuna Korson maalaismarkkinoilla Vantaalla eilen. Poliisin mukaan häntä on tarkoitus kuulustella tarkemmin tänään. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    25.3.201913:03
    STT

    Ulkoministeri Timo Soiniin (sin.) kohdistunutta hyökkäysyritystä Vantaalla tutkitaan pahoinpitelyn yrityksenä, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Vuonna 1967 syntynyttä miestä epäillään myös virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

    Välikohtaus tapahtui Korson maalaismarkkinoilla sunnuntaina.

    "Paikan päällä tilaisuudessa olleet poliisit saivat hyökkäyksen estettyä, ja epäilty tekijä saatiin pian poliisin haltuun. Epäilty teki kiinnioton yhteydessä voimakasta vastarintaa. Hänet kuljetettiin kiinniotettuna Vantaan poliisivankilaan jatkoselvityksiä varten", poliisi tiedotti tänään.

    Poliisin mukaan tapauksen tutkinta jatkuu tänään Itä-Uudenmaan poliisissa muun muassa epäillyn tarkemmalla kuulustelulla.

    "Tällä hetkellä poliisin tiedossa ei ole, että tapaukseen liittyisi erityistä suunnitelmallisuutta tai tekoon liittyisi muita henkilöitä", kertoo tutkinnanjohtaja Juha Springare.

    Maalaismarkkinoilla paikalla ollut Lehtikuvan kuvaaja kertoi, että turvamiehet painoivat maahan Soldiers of Odin -tunnuksiin pukeutunutta miestä ja pitivät tätä paikallaan. Soini oli kertonut ympärillä oleville ihmisille, että kyseinen mies oli yrittänyt lyödä häntä ja että turvamiehet ottivat miehen haltuunsa. Soini jatkoi välikohtauksen jälkeen normaalisti kansalaisten tapaamista.

    Soini kommentoi tapausta sunnuntaina blogissaan. Hän kuvaili sitä ikäväksi välikohtaukseksi, jota kukaan ei halua tai toivo kohdalleen, ja totesi, että uhkaava tilanne saatiin nopeasti rauhoittumaan. Hän kiitti myös turvamiehiä hyvästä työstä.

    Maalaismarkkinoilla monitoimikeskus Lumon lähistöllä oli useamman puolueen edustajia tapaamassa äänestäjiä.

    Soldiers of Odin on profiloitunut muun muassa katupartiotoiminnallaan ja maahanmuuttovastaisuudellaan.

    Artikkelin aiheet
    Timo Soini
    pahoinpitelyn yritys
    Itä-Uudenmaan poliisi
    Vantaa
    Soldiers of Odin
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria