• Korona vei monen kesätyön – "Suurella määrällä nuoria jää nyt ensi kosketus työelämään ja arvokasta työkokemusta saamatta"

    Palvelualoilla kesätöitä on viidennes vähemmän kuin vuotta aiemmin.
    Kesätöiden määrä on kyselyn mukaan pudonnut kaikilla aloilla. LEHTIKUVA / Jussi Helttunen
    Kesätöiden määrä on kyselyn mukaan pudonnut kaikilla aloilla. LEHTIKUVA / Jussi Helttunen 
    Uutiset
    26.5.202010:15
    STT

    Kesätyöpaikkojen määrä on vähentynyt selvästi aiemmista vuosista koronavirustilanteen takia, ilmenee keskusjärjestö SAK:n kyselystä.

    Kyselyyn vastanneista luottamushenkilöistä 56 prosenttia kertoo, että työpaikalle aiotaan tänä vuonna palkata kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava luku oli 71 prosenttia.

    "Oli ennakoitavissa, että kesätyöntekijöitä palkataan tänä kesänä aiempaa vähemmän, mutta näin roima pudotus yllätti. Suurella määrällä nuoria jää nyt ensi kosketus työelämään ja arvokasta työkokemusta saamatta", SAK:n koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija Kirsi Rasinaho sanoo tiedotteessa.

    Kesätöiden määrä on kyselyn mukaan pudonnut kaikilla aloilla. Eniten ne ovat kuitenkin vähentyneet yksityisillä palvelualoilla, joilla kesätöitä on viidennes vähemmän kuin vuotta aiemmin.

    Nekin yritykset, jotka kesätyöläisiä palkkaavat, ovat vähentäneet palkattavien määrää puoleen. Vajaa kolmannes luottamushenkilöistä kertoo, että aiemmin sovittuja kesätöitä on jouduttu perumaan.

    Kysely toteutettiin toukokuussa, ja siihen vastasi 875 luottamushenkilöä.

    Artikkelin aiheet
    koronaviruspandemia
    kesätyö
    nuoret
    palvelualat
    SAK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle