• Keskustan Kemppi ehdottaa muutosta palkkatukeen – maksettaisiin kriisioloissa kausityöntekijöille eikä se söisi ansiosidonnaista

    "Ihmisten tulisi nyt muuttaa myös omia asenteitaan."
    Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi esittää muutosta palkkatukeen, jotta maatiloille saataisiin kausityövoimaa.
    Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi esittää muutosta palkkatukeen, jotta maatiloille saataisiin kausityövoimaa. Kuva: Pasi Leino, Hanna Linnove, Jarno Mela
    Uutiset
    3.4.202015:47
    Eija Mansikkamäki

    Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi esittää muutosta palkkatukeen, jotta maatiloille saataisiin kausityövoimaa.

    "Olisi paikallaan, että kriisiolojen ylitse esimerkiksi palkkatuki saataisiin taipumaan kausityöntekijöiden tarpeeseen ilman, että se söisi ansiosidonnaista. Tällöin kannustin mennä töihin olisi selkeä", Kemppi sanoo.

    Hän kertoo saaneensa huolestuneita yhteydenottoja etenkin hämäläisiltä marjatiloilta. Hän toivookin avuksi nyt myös niitä, jotka ovat muilta aloilta lomautettuina. Palkkatuen muutos poistaisi pelot putoamisesta tuloloukkuun eli ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen menettämisestä.

    ”Korvaus siitä työstä on joka tapauksessa työttömyyskorvausta parempi. Mitään sosiaaliturvan uudistusta ei tehdä viikossa, vaan ihmisten tulisi nyt muuttaa valtion vastaantulon lisäksi omia asenteitaan", Kemppi sanoo.

    Nyt työnantaja voi saada palkkatukea vain työttömän palkkaamiseen.

    Kemppi muistuttaa myös kuntia ja yrityksiä, että valtiolta on tulossa näille pelastuspaketit. Hevosalalla hän toivoo esimerkiksi hevosterapiaa mukaan korvattaviin sote-palveluihin ja aikoo kutsua hevosalan toimijat miettimään muitakin ratkaisuja.

    Artikkelin aiheet
    palkkatuki
    kausityöntekijä
    Keskusta
    työttömyyskorvaus
    hevosterapia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle