• Etelässä ja kaakossa jatkuu paikoin erittäin huono ajokeli - lumisade etenee maan keskiosiin

    Kuutostielle syntynyt rekkasuma on saatu purettua.
    Liikenneviraston tieliikennekeskuksen mukaan lumisadealue laajenee vähitellen pohjoista kohden.  LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Liikenneviraston tieliikennekeskuksen mukaan lumisadealue laajenee vähitellen pohjoista kohden. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    9.11.201610:52
    STT

    Aamun liikenne kulkee paikoin erittäin huonossa ajokelissä Uudellamaalla sekä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa lumentulon vuoksi.

    Useat VR:n junavuorot ovat myöhässä.

    Junaliikennettä on myös peruttu, lähinnä pääkaupungiseudun työmatkaliikenteestä.

    Suuremmilta ongelmilta on ainakin toistaiseksi vältytty. Ainoastaan Kuutostielle Luumäen kohdalle kertyi aamulla puoli neljän jälkeen rekkasumaa jumiin jääneen rekan vuoksi, mutta Liikenneviraston tieliikennekeskuksen mukaan tilanne oli kahdeksaan mennessä jo selkiytynyt.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan etelärannikolla lunta tulee päivän mittaan ajoittain sakeasti. Tilanne helpottuu iltaan mentäessä.

    Lumisateita saadaan myös maan keskiosaan. Pohjoisessa on sen sijaan enimmäkseen poutaa ja paikoin selkeää. Aurinkokin saattaa näyttäytyä.

    Päivystävä meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta kertoo, että huomenna kaakosta lähestyy uusi lumisadealue. Sateita on luvassa maan etelä- ja keskiosiin.

    Korpelan mukaan pakkanen on tänään kovimmillaan Lapissa, jossa päivälämpötila on 10–15 astetta nollan alapuolella. Etelässä ja maan keskiosassa pakkasta on viitisen astetta. Etelärannikolla on lauhinta.

    VR:n häiriötiedotteet

    Artikkelin aiheet
    lumisade
    ajokeli
    sääolosuhteet
    liikenne
    Etelä-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle