• Hallituspuolueet kavahtavat liikenneministeriön kovaa sähköautotavoitetta: "Joku tolkku oltava"

    Ajatus polttoaineiden verotuksen kovista korotuksista ei innosta keskustalaisia, koska henkilöauto on harvaan asutussa maassa monelle välttämätön.
    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    17.12.201808:55
    STT

    Ajatus Suomen autokannan nopeasta uudistamisesta sähkövetoiseksi ei näytä ottavan tulta hallituspuolueiden riveissä. Liikenneministeriön viime viikolla ehdottama tavoite, että sähköautojen määrä Suomessa pitäisi nostaa vuoteen 2030 mennessä 670 000:een, ei saa kannatusta sen paremmin keskustan, kokoomuksen kuin sinistenkään taholta.

    Hallitus on tosin jo vuoden 2016 energia- ja ilmastostrategiassaan asettanut tavoitteen, että sähköautokanta olisi nostettava neljännesmiljoonaan vuonna 2030. Keskustan eduskuntaryhmän johtaja Antti Kaikkonen arvelee, että tämä alempi tavoite voi olla mahdollisuuksien rajoissa, muut ovat epäilevämpiä.

    Kaikkonen sanoo, että sähköautot ovat toistaiseksi niin kalliit, ettei niiden hankkiminen ole tavallisille ihmisille mahdollista.

    "Todennäköisesti jonkinlaisia porkkanoita tarvitaan, jotta ihmiset voivat ostaa sähkö- tai hybridiauton", Kaikkonen sanoi.

    Myöskään ajatus polttoaineiden verotuksen kovista korotuksista ei innosta keskustalaisia, koska henkilöauto on harvaan asutussa maassa monelle välttämätön.

    "Joku tolkku oltava, miten paljon tavallisen ihmisen elämää hankaloitetaan", Kaikkonen sanoi.

    Kokoomuksen ryhmänjohtaja Kalle Jokinen piti liikenteen päästöjen vähentämistä tärkeänä tavoitteena, mutta haluaa tavoitella sitä pehmeämmin toimin.

    "Ihmisille pitää antaa mahdollisuuksia toimia oikein, eikä lähteä vahvoilla taloudellisilla pakotteilla ohjaamaan". Jokinen sanoi.

    Jokisen mielestä sähköautojen ilmastoystävällisyyttä olisi vielä tarkasteltava tarkemmin, eikä hän usko, että sähköautot välttämättä ovat ilmastoystävällinen ratkaisu.

    "Meillä on tällä hetkellä noin 9  000 sähköautoa rekisteröitynä, ensi vuoden lopulla ehkä 20  000. Sen nostaminen neljännesmiljoonaan kymmenessä vuodessa on aika kova tavoite."

    Jokinen huomautti, että Suomen noin 3,5 miljoonan henkilöauton kanta ei uusiudu kovin nopeasti.

    "Ihmiset hankkivat autoja tarpeeseensa, eikä kaikilla ole mahdollisuutta hankkia uutta, jos vanha auto vielä täyttää tarpeen."

    Myös ihmisten henkilökohtaista hiilidioksiditasetta voisi katsoa, Jokinen esitti. Hän kertoi puhuneensa vanhemman miehen kanssa, joka ajaa vanhalla autollaan noin 10  000 kilometriä vuodessa. Miehellä on kuitenkin metsää, joka toimii hiilinieluna. Jokisen mielestä ei olisi järkeä edellyttää, että mies kaataa puut ostaakseen sähköauton.

    Sinisten ryhmänjohtaja Simon Elo kommentoi asiaa tekstiviestillä ja luonnehti ministeriön asettamaa sähköautotavoitetta "ylioptimistiseksi". Sinisten mielestä tärkeintä on poistaa autovero ja siten uudistaa autokantaa, Elo linjasi.

    Entinen hallituspuolue perussuomalaiset torppasi raportin sisältämät kaavailut täysin kohtuuttomina. Puoluehallitus luonnehti kannanotossaan ministeriön esityksiä "yritykseksi taittaa autoilijoiden niskat".

    Artikkelin aiheet
    sähköautotavoite
    Liikenneministeriö
    autoverotus
    hallituspuolueet
    ilmastostrategia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria