• Vesilintukannat ovat pienentyneet Suomessa

    Rehevissä vesistöissä taantuma on ollut karuja vesistöjä voimakkaampaa.
    Haapanan kanta on pienentynyt 37 seurantavuoden aikana yli puolella.
    Haapanan kanta on pienentynyt 37 seurantavuoden aikana yli puolella. Kuva: LEHTIKUVA / Jarno Mela
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    16.8.202217:50
    STT

    Vesilintukannat ovat Suomessa pienentyneet pitkällä aikavälillä sekä karuissa että rehevissä vesistöissä, Luonnonvarakeskus kertoi tiistaina.

    Tieto perustuu tänä kesänä tehtyihin lintulaskentoihin.

    Rehevissä vesistöissä taantuma on ollut karuja vesistöjä voimakkaampaa.

    ”Yksi keskeisimmistä tekijöistä vesilintujen taantuman taustalla on ilmeisesti vesien ylirehevöityminen”, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Markus Piha sanoi tiedotteessa.

    Lintulaskentojen mukaan esimerkiksi tavin pesimäkanta Suomessa on pitkällä aikavälillä pienentynyt viidenneksellä.

    Haapanan kanta on pienentynyt 37 seurantavuoden aikana yli puolella ja punasotkan jopa 95 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    vesilinnut
    vesistöt
    Luonnonvarakeskus
    lintulaskenta
    ympäristö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle