• MTK ohjeistaa siirtämään kokouksia ja muistuttaa tiloja varautumisesta

    Järjestö on avannut verkossa sivuston, jossa vastataan maatilojen koronavarautumista koskeviin kysymyksiin.
    MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin kehottaa järjestön jäseniä välttämään tartuntariskiä.
    MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin kehottaa järjestön jäseniä välttämään tartuntariskiä. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    13.3.202020:00
    Niklas Holmberg

    MTK antoi torstaina ohjeistuksen järjestön varautumisesta koronavirustilanteeseen. Ohjeistuksella on tarkoitus suojata järjestön työntekijöitä, toimintaa ja jäsenten elinkeinonharjoittamista.

    Toiminnanjohtaja Jyrki Wallinin mukaan järjestössä on hyvä valmius toimia poikkeusolosuhteissa.

    "Edunvalvontaa kyetään hoitamaan tehokkaasti tarvittavien tahojen kanssa, vaikka toiminta muuttaakin luonnettaan. Se harmittaa, että rakenteilla oleva uusi jäsenpalvelualusta Oiva ei ole vielä käytössä. Jatkossa vastaavissa tilanteissa se tulee helpottamaan vuorovaikutusta ja jäsenkunnan informointia erittäin paljon", Wallin sanoo.

    MTK-liittojen, yhdistysten ja MHY:sten valtuustojen kokoukset suositellaan siirrettäväksi mahdollisimman myöhäiseen ajankohtaan sääntöjen sallimissa rajoissa. MTK:n kevätvaltuuskunnan ja ylimääräisen metsävaltuuskunnan osalta varaudutaan kokousten siirtämiseen myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.

    Wallinin mukaan haastetta tuovat yhdistysten säännöt, jotka eivät kaikissa tapauksissa mahdollista etäkokouksia.

    MTK:n johtokunta ja metsäjohtokunta jatkavat kuitenkin asioiden valmistelua normaaliin tapaan, mutta etäkokoustekniikkaa käyttäen.

    Kättely ja ulkomaanmatkat on MTK:n henkilöstöltä kielletty. Myös kotimaan matkailua pyritään välttämään ja henkilöstölle suositellaan etätöitä. Toimihenkilöiden keskinäiset kokoukset siirretään sähköisiin kanaviin. Ryhmävierailut keskusliiton toimistolle Simonkadulle on kielletty. Myös toimihenkilöille suunnatut järjestöuudistuspäivät (Oulu, Mikkeli, Tampere) järjestetään suunnitellusta poiketen sähköisinä kokouksina.

    Yli 500 hengen tilaisuuksia ei järjestetä toukokuun loppuun asti. Keskusliitto ei suosita myöskään väkimäärältään tätä pienempien, mutta suurehkojen tilaisuuksien järjestämistä tai niihin osallistumista.

    Kevään koulutustilaisuudet siirretään tai korvataan etäyhteyksillä toteutetuilla webinaareilla.

    Koululaisten ja päiväkotilasten tilavierailuja ei toistaiseksi suositeta järjestettäväksi.

    Jäseniä ja jäsenyhdistyksiä suositellaan välttämään myös yli 100 henkilön tilaisuuksiin osallistumista. Esimerkiksi MTK-Lounais-Hämeen Forssassa järjestämät Peltotreffit on peruttu.

    MTK on avannut verkossa sivuston, jossa vastataan maatilojen koronavarautumista koskeviin kysymyksiin.

    Wallin kehottaa jokaista miettimään omaa käyttäytymistään, jotta välttyy tartunnalta.

    "Oman terveyden lisäksi on viimeistään nyt hyvä hetki pohtia oman tilan varautumissuunnitelmaa. Erityisesti kotieläintiloilla on mietittävä mahdollisia varautumiskeinoja, joilla pystyy turvaamaan eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen kaikissa tilanteissa."

    Lue lisää aiheesta:

    https://www.mtk.fi/korona

    MTK:n Marttila kommentoi koronaviruspandemiaa: "Nyt on aika päivittää varautumissuunnitelmat tiloilla"

    Maito haetaan ja rehuja voi vastaanottaa koronasta huolimatta: "Vaikka ihmiset olisivat karanteenissa, niin navetta ja eläimet eivät"

    Harvalla viljelijällä on vakuutus koronan varalta - voisi korvata lisätyövoiman kulut

    Artikkelin aiheet
    MTK
    koronavirus
    maatila
    varautuminen
    etätyöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria