• Viiden vuorokauden sää Kosteustilanne Sää eilen Enimmäkseenpoutaa

    Uutiset
    29.6.201216:00
    MT toimitus

    VIIDEN LÄHIVUOROKAUDEN AIKANA maamme yli liikkuu heikko korkeapaineen selänne ja väliaikaisesti on enimmäkseen poutaa. Jo lauantaina kuitenkin saapuu lännestä Suomeen uusia sateita, jotka liikkuvat nopeasti itään. Jakson lopulla maahamme virtaa lounaasta hieman lämpimämpää ilmaa, mutta ajoittain myös sateita. Päivälämpötila on aluksi etelässä 15–20 astetta, pohjoisessa 10–15 astetta. Viikon vaihtuessa sää hieman lämpenee ja etelässä päästään poutaisilla alueilla yli 20, pohjoisessakin yli 15 asteen. Sateessa on viileämpää. Kylmimpinä öinä voi maan pohjoisosassa esiintyä hallaa. Jakson ennustettu sademäärä on maan etelä- ja keskiosassa 5–15 milliä, pohjoisessa pääosin 15–25 milliä.

    SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana sää jatkuu vaihtelevana ja lämpötiloiltaan ajankohtaan nähden tavanomaisena.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    Suomi
    lämpötila
    sade
    halla
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle