• Voimakas matalapaine tuo tänään runsaita sateita suureen osaan maata, sunnuntaista lähtien sää poutaantuu

    Matalapaine pyyhkii tänään perjantaina maamme yli pohjoiseen, ja lauantaina seuraava sadealue liikkuu maan etelä- ja itäosan yli koilliseen.
    Vettä on kuvassa suureen osaan maata perjantaina ja lauantaina.
    Vettä on kuvassa suureen osaan maata perjantaina ja lauantaina. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    27.9.202407:16
    Antti Jylhä-Ollila

    Syyskuu on ollut suuressa osassa maata harvinaisen lämmin. Jatkossa sää viilenee.

    Tänään perjantaina sadealue leviää suureen osaan maata, ainoastaan Pohjois-Lapissa sää pysyy poutaisena. Päivällä maan etelä- ja itäosassa pilvipeite rakoilee, mutta etenkin aivan etelässä voi tulla runsaita sadekuuroja. Lounaistuuli on maan eteläosassa navakkaa ja puuskaista.

    Lämpötila kohoaa maan etelä- ja itäosassa ylimmillään 16–18 asteeseen.

    Viikonloppuna sää viilenee ja sateet väistyvät itään, mutta vielä lauantaina maan etelä- ja itäosassa vettä sataa monin paikoin. Päivälämpötila jää etelässäkin 10 asteen vaiheille ja myös yöt kylmenevät, hallaa tai yöpakkasta voi esiintyä koko maassa.

    Ensi viikolla lämpötila on vuodenaikaan nähden melko tavanomainen ja sää muuttuu vähitellen epävakaisemmaksi.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Kuva: Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita