• Banaaninkuoret tankkiin ja menoksi: vaasalaiset huristelevat nyt biojätekaasulla toimivilla busseilla

    Ruuantähteet ja jäteveden liete ruokkivat Vaasan uusia busseja. Stormossenin jätekeskuksen biokaasuasemalla voi tankata myös henkilöautoja.
    Biokaasubussit otettiin käyttöön maanantaina Vaasassa. Liikennepäällikkö Mika Joki tankkasi maanantaina kaasua uuteen bussiin.
    Biokaasubussit otettiin käyttöön maanantaina Vaasassa. Liikennepäällikkö Mika Joki tankkasi maanantaina kaasua uuteen bussiin. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    13.2.201718:30
    Hanna Lensu

    Vaasan kaupunki otti tänään käyttöön 12 uutta kaasubussia, jotka käyttävät polttoaineenaan kotitalouksien biojätteestä ja jäteveden lietteestä valmistettua biokaasua. Samalla avattiin myös Vaasan seudun ensimmäinen liikennekaasun tankkausasema Mustasaaressa sijaitsevalla Stormossenin jätekeskuksella.

    Vaasan kaupungin suunnittelupäällikön Pertti Hällilän mukaan Vaasan biokaasubussiprojekti on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

    "Se edistää merkittävällä tavalla kotimaisen puhtaan teknologian käyttöönottoa koko alueella, niin biokaasun tuotannon, jakelun kuin liikennekäytönkin osalta. Saimme tästä hankinnasta Motivan kunniamaininnan cleantechin käyttöönoton edistämisestä."

    Biokaasubussit on valmistanut Scania.

    "Näillä 12 biokaasubussilla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita 280 000 diesellitran verran vuodessa. Hiilidioksidipäästöt ovat samaa luokkaa kuin täyssähköautojen, joiden käyttövoimasähkö on tuotettu tuulivoimalla", kertoo Hällilä.

    Biokaasubusseilla ajetaan kaupungin eniten liikennöidyillä linjoilla. Stormossenille avatulla henkilöautojen tankkauspisteellä on kapasiteettia noin tuhannen kaasulla käyvän henkilöauton tankkaukseen.

    Artikkelin aiheet
    biokaasu
    joukkoliikenne
    Vaasa
    puhtaat teknologiat
    ympäristöystävällinen liikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena