• Hallitus aikoo laskea bensan ja dieselin veroa – näin suurista kevennyksistä puhutaan

    Verotuksen kevenemisen tarkoitus on vahvistaa kotitalouksien ostovoimaa.
    Polttoaineiden verotus laskee. Aika näyttää, näkyykö se pumpulla.
    Polttoaineiden verotus laskee. Aika näyttää, näkyykö se pumpulla. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Liikenne
    2.10.202515:45
    Jukka Hämäläinen

    Hallitus esittää, että moottoribensiinin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden veroa kevennettäisiin yhteensä keskimäärin 2,7 senttiä litralta. Dieselin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden vero alenisi yhteensä keskimäärin 2,4 senttiä litralta.

    Ehdotus perustuu hallitusohjelmaan ja on osa vuoden 2026 talousarvioesitystä. Muutoksen tavoitteena on vahvistaa kotitalouksien ostovoimaa, valtioneuvosto perustelee tiedotteessa.

    Laki on tulossa voimaan vuoden 2026 alussa.

    Ehdotettu veronalennus vähentää valtion energiaverotuloja noin 50 miljoonaa euroa vuoden 2026 tasolla ja 96 miljoonalla eurolla vuoden 2027 tasolla.

    Liikennepolttoaineiden hiilidioksidivero lasketaan polttoaineen elinkaarenaikaisten hiilidioksidipäästöjen ja hiilidioksiditonnille annetun arvon perusteella. Veronkevennyksessä hiilidioksiditonnin arvoa alennetaan kahdessa vaiheessa vuosien 2026 ja 2027 alusta 62 eurosta 51,3 euroon.

    Lisää aiheesta
    • Lannoitteita maatilalle. Suomi on riippuvainen maantiekuljetuksista, muistuttavat kirjoittajat. Kuvituskuva.

      Politiikka | Yliö: Henkilöautojen sähköistyessä raskas liikenne ei saa joutua yhä raskaamman verotaakan alle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin