• Uutissuomalainen: Moni EU:n ulkopuolinen verkkokauppa merkitsee tavarat alihintaisiksi – valtiolta jää saamatta miljoonia euroja

    Tullin arvio perustuu sen alkuvuodesta tekemään selvitykseen.
    Tullin selvityksessä tutkittiin noin 2 000 pakettia, joiden sisältö oli merkitty alle 22 euron arvoiseksi.
    Tullin selvityksessä tutkittiin noin 2 000 pakettia, joiden sisältö oli merkitty alle 22 euron arvoiseksi. Kuva: LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä
    Uutiset
    27.6.201711:00
    STT

    Moni EU:n ulkopuolinen verkkokauppa merkitsee tavarat jopa säännönmukaisesti alihintaisiksi, kertoo Uutissuomalainen. Tullin arvion mukaan valtiolta jää todennäköisesti saamatta miljoonien eurojen tulot. Tullin arvio perustuu sen alkuvuodesta tekemään selvitykseen.

    Tullin selvityksessä tutkittiin noin 2 000 pakettia, joiden sisältö oli merkitty alle 22 euron arvoiseksi. Alle 22 euron ostoksista ei tarvitse maksaa maahantuonnin arvonlisäveroa. Lähetystyypistä riippuen 17–29 prosenttia pakettien sisällöstä oli tullin mukaan todellisuudessa arvokkaampia. Tulli arvioi alle kahden kilon pakettien keskiarvoksi 66 euroa ja yli kahden kilon pakettien arvoksi jopa 115 euroa.

    "Oli ehkä yllätyskin, miten paljon tapauksia oli, mutta kyllä meillä epäilyksiä oli. Olimme havainneet yksittäisistä paketeista, että tällaista tapahtuu", sanoo Tullin pääjohtaja Antti Hartikainen Uutissuomalaiselle.

    Osa nettikaupoista saattaa myös merkitä lähetyksen lahjaksi, jolloin siitä pitää maksaa vero, jos sen arvo on yli 45 euroa.

    Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen korostaa, että valtaosa verkkokaupoista toimii kuitenkin oikein.

    Artikkelin aiheet
    tulli
    verkkokauppa
    arvonlisävero
    tuonti
    Uutissuomalainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria