• MTK:n ilmasto-ohjelman luonnos esittää maksua pellonraivaukselle ­– koskisi kaikkia maankäytön muutoksia

    Turpeen energiakäytön roolia tulee MTK:n ohjelmaluonnoksen mukaan pienentää hallitusti. Kenttäkierroksella oleva ohjelma on tarkoitus hyväksyä lopullisesti joulukuussa.
    MTK:n ilmasto-ohjelman luonnoksen mukaan suometsät tulisi säilyttää metsinä ja etsiä pellonraivaukselle muita vaihtoehtoja.
    MTK:n ilmasto-ohjelman luonnoksen mukaan suometsät tulisi säilyttää metsinä ja etsiä pellonraivaukselle muita vaihtoehtoja. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    28.11.201821:30
    Niklas Holmberg

    MTK:n ilmasto-ohjelman luonnoksen mukaan maa- ja metsätaloudella on ilmastonmuutoksessa ratkaisun avaimet.

    "Päästöjen hillintä, nielujen kasvattaminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen ovat kolme kokonaisuutta, joihin ohjelma pyrkii vastaamaan", MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi kuvailee.

    Maataloudessa syntyviä päästöjä voidaan vähentää suosimalla menetelmiä, joissa maata muokataan mahdollisimman vähän. Kotieläintuotannon päästöjä voidaan vähentää lannanvarastoinnin ja -käytön tehostamisella sekä ruokintaa tarkentamalla. Ohjelmassa painotetaan, että maatalouden heikko kannattavuus voi estää ilmastonmuutoksen kannalta välttämättömät investoinnit.

    Turpeen energiakäytön roolia tulee MTK:n ohjelmaluonnoksen mukaan pienentää hallitusti. Turvemaiden metsien käsittelyssä laajennetaan peitteistä metsien kasvatusta. Suometsät tulisi säilyttää metsinä ja etsiä pellonraivaukselle muita vaihtoehtoja.

    Metsäkadon vähentämiseksi ohjelmaluonnoksessa esitetään maankäytön muutoksen maksua toimille, jotka vähentävät metsäpinta-alaa. Maankäyttömaksu voi olla myös osa maapankkijärjestelmää. Maapankissa voisi metsänraivausta kompensoida metsittämällä muualla Suomessa ja mahdollisesti ulkomailla tai maksamalla maankäyttömaksua. Maksetut maksut ohjattaisiin lyhentämättöminä maa- ja metsätalouden ilmastotyöhön. Maankäytönmuutosmaksulla myös kannustettaisiin kasvukunnoltaan ja sijainniltaan huonojen peltojen metsitykseen.

    Päästökaupan tehoa tulisi lisätä mitätöimällä ylimääräiset päästöluvat ja leikkaamalla lupamääriä nopeammin. Maa- ja metsätalouden hiilensidonnan korvaamiseen tulee luonnoksen mukaan kehittää sidottuihin hiilidioksiditonneihin perustuva malli.

    Energiantuotannossa on siirryttävä uusiutuviin energianlähteisiin ja erityisesti biokaasun hyödyntämistä on lisättävä. Puupohjaisilla materiaaleilla korvataan fossiilisia raaka-aineita. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen vaatii teiden kunnosta huolehtimista, kasvi- ja taimiaineksen jalostukseen keskittymistä ja hyvää metsänhoitoa.

    Ohjelmaluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella MTK-liitoissa ja yhdistyksissä. Johtokunnan on määrä hyväksyä se 11. joulukuuta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle