• OECD-vertailu: Suomalaisten nuorten aikuisten korkea-asteen koulutustaso laskenut keskitason alapuolelle

    Alemman korkeakoulututkinnon suoritti meillä tavoiteajassa 46 prosenttia koulutuksen aloittaneista, kun OECD-maiden keskiarvo oli 39 prosenttia.
    Opiskelijoita Helsingin yliopiston kirjastossa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI .
    Opiskelijoita Helsingin yliopiston kirjastossa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI .  
    Uutiset|Koulutus
    3.10.202219:27
    STT

    Korkeakoulutus on vuosituhannen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana nopeasti laajentunut kansainvälisesti. Suomi on kuitenkin jäämässä tästä kehityksestä jälkeen, selviää Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n koulutusjärjestelmien vertailusta.

    Kun korkeakoulutettujen osuus 25–34-vuotiaista nousi OECD:n alueella 27 prosentista 48 prosenttiin, on Suomessa osuus noussut 39:stä 40 prosenttiin.

    Vuonna 2000 korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten osuus Suomessa oli OECD-maiden korkeimpien joukossa, mutta vuonna 2021 se oli selvästi keskitason alapuolella.

    Suhteellinen koulutustaso Suomen 25–64-vuotiaassa aikuisväestössä on seurannut samaa kehitystä, mutta viiveellä. Vielä vuonna 2011 korkea-asteen suorittaneiden osuus työikäisistä oli meillä lähes kahdeksan prosenttiyksikköä korkeampi kuin OECD-maissa keskimäärin. Osuus Suomessa oli tuolloin runsaat 39 prosenttia ja OECD-maissa keskimäärin 31,5 prosenttia.

    Viime vuonna yhteensä 41 prosenttia OECD-maiden 25–64-vuotiaista oli suorittanut korkea-asteen tutkinnon, kun osuus meillä oli runsaat 42 prosenttia. Suomi on siis pudonnut OECD-maiden ylimmästä neljänneksestä maiden keskiryhmään.

    Korkeakoulun läpäisy on vertailun mukaan Suomessa hieman OECD-maiden keskiarvoa parempi. Alemman korkeakoulututkinnon suoritti meillä tavoiteajassa 46 prosenttia koulutuksen aloittaneista, kun OECD-maiden keskiarvo oli 39 prosenttia.

    Suomessa sukupuolten välinen ero oli hieman suurempi kuin OECD-keskiarvo.

    Koska korkeakoulujärjestelmät eroavat merkittävästi toisistaan, vertailu tehtiin vain alemman korkea-asteen koulutuksen läpäisystä, eli Suomessa yliopistojen kandidaatintutkinnon ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisesta tutkinnon tavoiteajassa.

    Korkeakoulutuksen tuomissa hyödyissä on Suomessa eroja naisten ja miesten välillä. Toisen asteen tutkintoa vailla olevien naisten työllisyysaste oli vain 38 prosenttia, kun se korkea-asteen koulutuksen suorittaneilla oli 86 prosenttia. Miehillä vastaavat luvut olivat 57 ja 89 prosenttia. Koulutuksen puute on siis riski erityisesti naisten työllistymiselle.

    Korkeakoulutus siis tasaa sukupuolten välistä eroa työllisyydessä, mutta ei palkassa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle