Pakkanen näkyy käsissä ja tuntuu kurkussa – ilmankostutin on kelpo apu, mutta sen käyttö vaatii tarkkuutta
Tehokas ilmanvaihto ei ole tie sisäilman kohentamiseen, vaan siitä voi seurata pahenemisen kierre.Tilaajalle
Huonekasvit ovat helppo keino lisätä sisäilman kosteutta. Kuva: Sanne KatainenSormenpäät ja suunpielet halkeilevat, silmiä kutittaa, kurkkua kuivaa ja ääni käheytyy. Oireet voivat kummastuttaa, ellei niitä osaa yhdistää pakkaseen.
Talvi vaikuttaa nimittäin terveyteen. Oleskelu alle 20 prosentin suhteellisessa kosteudessa aiheuttaa terveyshaittoja, arkkitehtitoimisto Livadyn restaurointiarkkitehti Juulia Mikkola kertoo.
Liian kuivassa sisäilmassa hengitysteiden värekarvat eivät toimi kunnolla, jolloin lima poistuu hitaasti ja limakalvojen tulehdusriski kasvaa. Myös asunnon puiset pinnat ja puuesineet voivat halkeilla.
Kun haihtuminen jäähdyttää ihoa, ilma tuntuu viileämmältä kuin se onkaan.
Sisäilman kosteuteen vaikuttavat ulkoilman lämpötila ja kosteus, sisätilojen kosteuskuorma, sisälämpötila ja ilmanvaihdon määrä. Ilman suhteellinen kosteus taas vaikuttaa siihen, miten lämpimältä ilma tuntuu.
Ilman suhteellinen kosteus nousee ilman jäähtyessä kasvaa ja laskee lämpötilan noustessa.
”Talvella ulkoilma on absoluuttisesti hyvin kuivaa, vaikka sen suhteellinen kosteus olisi lähellä 100 prosenttia. Kun ilmaa otetaan sisään, sen lämpötila nousee ja suhteellinen kosteus putoaa”, Mikkola selvittää.
Niinpä talvella sisäilma kuivuu sitä enemmän, mitä enemmän ilmaa vaihdetaan. Kesällä tällaista ongelmaa ei ole.
Kuiva sisäilma haihduttaa lämpöä pinnoilta – niin huoneiston kuin ihmistenkin. Kun haihtuminen jäähdyttää ihoa, ilma tuntuu viileämmältä kuin se onkaan ja ihmistä alkaa helpommin paleltaa.
”Jos sisäilman kosteus on 10–20 prosenttia, 21 asteen lämpötila tuntuu vain 18 asteelta”, Mikkola kertoo.
Lämpötilan nostaminen ei auta: sisäilma kuivuu lisää. Lämpimämpi ilma tuntuu myös tunkkaisemmalta kuin viileä, vaikka ilmaa vaihdettaisiin yhtä paljon.
Liiallista lämpötilan nostamista ja samanaikaista ilmanvaihdon tehostamista seuraakin helposti ikävä kierre, jossa sisäilma ei suinkaan parane ja energiankulutuskin kasvaa.
”Rakennuksia tulisikin käyttää eri tavoin kesällä ja talvella: talvella alentaa sisätilojen lämpötilaa ja pienentää ilmanvaihtomääriä.”
Liian tehokas talviajan ilmanvaihto huonontaa sisäolosuhteita, tuhlaa energiaa ja lisää pölyyntymistä.
Kostutinta käytettäessä kannattaa huoneilman kosteutta seurata kosteusmittarilla.
Pakkasen kuivattamaa ihoa voi rasvata ja huoneilmaa kostuttaa monin tavoin: kuivattamalla pyykkejä tai hankkimalla viherkasveja.
”Siis muita kuin kaktuksia. Ilmankostuttimista haihduttava on turvallisempi kuin pisarakostutin, josta pisaroiva vesi tuo kalkkilaskeumaa pinnoille eikä välttämättä ole täysin puhdasta.”
Kostutinta käytettäessä kannattaa huoneilman kosteutta seurata kosteusmittarilla.
Kosteutta saa myös laittamalla lämpöpatterin päälle perinteisen haihdutusastian.
”Kaikki riippuu kuitenkin rakennuksesta.”
Ihanteellisin ilmankosteus sekä ihmisen limakalvojen että mikrobien, pölypunkkien ja rakennusmateriaalipäästöjen kannalta olisi 40–60 prosenttia.
Aiemmin Suomessa suositeltiinkin tällaista sisäilman kosteutta, mutta nykyään talviajan suositus on 20–45 prosenttia. Muun muassa Hengitysliitto varoittaa kosteusvaurioiden vaarasta tämän ylittävillä kosteuksilla.
Kylmässä ilmastossa kun rakenteisiin voi nimittäin lämmityskaudella tiivistyä sisäilman kosteutta.
Kaikki riippuu kuitenkin rakennuksesta, Mikkola sanoo.
”Jos rakennuksessa ei ole muovipinnoitteita ja kaikki materiaalit ovat hengittäviä eli pystyvät sitomaan ja luovuttamaan kosteutta, sisäilman kosteus pysyy tasaisempana.”
Jos taas ilmanvaihto on puutteellinen ja kaikki pinnat muovitettuja, sisäilman kosteus voi nousta niin korkeaksi, että ulkoseinien kylmiin kohtiin tiivistyy kosteutta.
Vanhoista taulujen naulanrei’istä tai muista höyrynsulkumuovien epätiiveyskohdista voi Mikkolan mukaan päästä sisäilman kosteutta pistemäisesti kastelemaan rakenteita.
”Kun näin tapahtuu, höyrynsulku estääkin rakennetta kuivumaan sisäänpäin. Jos eristeenä on esimerkiksi mineraalivillaa, joka ei pysty sitomaan itseensä kosteutta, syntyy mikrobivaurioriski.”
Kosteusvaurioriskejä on ylipäätään enemmän monikerrosrakenteissa kuin yksiaineisissa rakenteissa, kuten hirsi- tai massiivitiiliseinissä, joiden kosteuskäyttäminen on ennustettavampaa, Mikkola kertoo.
Turvallisin on hengittävien seinärakenteiden ja painovoimaisen ilmanvaihdon yhdistelmä. Näitä on kaupunkien vanhoissa kivitaloissa sekä maaseudun purueristeisissä ja hirsirunkoisissa puutaloissa.
Otsikkoa muutettu 16.1. kello 8.53.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
