• Ruotsissa hallitus on kutsunut koolle hätäkokouksen maastopalojen takia

    Tiistai-iltana pelastuslaitos oli sammuttamassa yhteensä 38 paloa ympäri maata.
    Tiistai-iltana pelastuslaitos oli sammuttamassa yhteensä 38 paloa ympäri Ruotsia. LEHTIKUVA/AFP
    Tiistai-iltana pelastuslaitos oli sammuttamassa yhteensä 38 paloa ympäri Ruotsia. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    25.7.201809:06
    STT

    Ruotsissa hallitus on kutsunut koolle kriisineuvoston maassa riehuvien maastopalojen takia, uutisoi Dagens Nyheter. Asiasta kertoo lehdelle sisäministeri Morgan Johanssonin sihteeri.

    Kriisineuvostoon kuuluu tavallisesti muun muassa poliisijohtajia, puolustusvoimien ylipäällikkö, siviilivalmiudesta vastaavan viraston johtaja ja maaherra.

    Maastopalot ovat jatkaneet tuhojaan Ruotsissa. Tiistai-iltana pelastuslaitos oli sammuttamassa yhteensä 38 paloa ympäri maata.

    Ruotsin pohjoisosissa tilanteen ennakoidaan helpottuvan lähipäivien aikana. Pohjoisosissa riski sekä maastopalojen leviämiseen että uusien palojen syttymiseen on pienentynyt. Eteläosissa tilanteen odotetaan sen sijaan pahenevan.

    Ruotsiin on lähetetty viranomaisapua myös muualta Euroopasta. Tiistaina sammutustöihin osallistui ruotsalaisten tukena muun muassa kaksi ranskalaista ja kaksi italialaista sammutuslentokonetta, sekä viisi saksalaista ja kahdeksan norjalaista helikopteria.

    Maan pinnalla sammutustöihin osallistui tiistaina pelastajia Saksasta, Ranskasta, Puolasta ja Tanskasta.

    Artikkelin aiheet
    Ruotsi
    maastopalot
    pelastuslaitos
    hallituksen kriisikokous
    Euroopan viranomaisapu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria