• Suomen ja Venäjän rajan ylittäminen polkupyörällä kiellettiin Kaakkois-Suomessa

    Rajavartiolaitoksen mukaan rajanylityspaikoille Kaakkois-Suomessa on saapunut elokuusta lähtien tavallista suurempi määrä ihmisiä puutteellisin matkustusasiakirjoin.
    Venäjälle matkaavia suomalaisia on käännytetty itärajalla kolmena viime päivänä ainakin 23, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartiosto STT:lle. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen.
    Venäjälle matkaavia suomalaisia on käännytetty itärajalla kolmena viime päivänä ainakin 23, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartiosto STT:lle. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen.  
    Uutiset|Politiikka
    13.11.202313:28
    STT–

    Rajan ylittäminen polkupyörällä ei ole enää sallittua Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta, kertoo Rajavartiolaitos.

    Rajanylitykset polkupyörillä on kielletty Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran kansainvälisten ajoneuvoliikenteen rajanylityspaikkojen kautta. Kielto tuli voimaan viime torstaina, mutta siitä tiedotettiin tänään.

    Rajavartiolaitoksen mukaan rajanylityspaikoille Kaakkois-Suomessa on saapunut elokuusta lähtien tavallista suurempi määrä ihmisiä puutteellisin matkustusasiakirjoin.

    Kyseessä on laitoksen mukaan laittoman maahantulon ilmiö, jonka hallitsemiseksi rajanylityksiä polkupyörillä on rajoitettu Kaakkois-Suomen rajavaltuutetun yksipuolisella ilmoituksella.

    Rajan ylittäminen jalan ei ole aikaisemminkaan ollut mahdollista. Polkupyöräilyn sallimisella on haluttu tarjota ensisijaisesti rajaseudun asukkaille mahdollisuus tehdä lyhyitä päivämatkoja naapurivaltion puolelle.

    Aiemmin Venäjä ei ole sallinut puutteellisin asiakirjoin matkustavien jatkaa Suomen rajanylityspaikoille, mutta viime kuukausina Venäjän toiminta on muuttunut ainakin Kaakkois-Suomen ylityspaikoilla.

    Syksyllä 2015 Venäjältä saapui runsaasti kolmansien maiden kansalaisia Lappiin Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikoille, missä he hakivat turvapaikkaa. Ylityspaikoille ihmiset saapuivat vanhoilla henkilöautoilla ja polkupyörillä.

    Eversti Matti Pitkäniitty Rajavartiolaitoksen esikunnasta kertoi eilen STT:lle, että tämän syksyn rajanylityksissä on ollut mukana samanlaisia elementtejä.

    Helsingin Sanomat kertoi eilen venäläisen Fontanka-verkkojulkaisun tietoihin nojaten, että Nuijamaan, Vaalimaan ja Imatran rajanylityspisteet olivat sulkeutuneet venäläiseltä polkupyöräliikenteeltä.

    Rajavartiolaitokselta puolestaan kerrottiin eilen STT:lle, että asiasta oli käyty keskusteluita Venäjän kanssa.

    Artikkelin aiheet
    suomen rajat
    Venäjä
    Rajavartiolaitos
    Kaakkois-Suomi
    rajanylitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa