• SM-pilkkien sääntöihin muutos: Saaliskala pitää tappaa välittömästi

    Aikaisemmin säännöissä on suositeltu kalojen tappamista, nyt sitä edellytetään.
    SM-pilkeissä kilpailukalaksi hyväksytään vain ahven. Muut kalat on punnituspaikalla oltava erillään punnittavista kaloista.
    SM-pilkeissä kilpailukalaksi hyväksytään vain ahven. Muut kalat on punnituspaikalla oltava erillään punnittavista kaloista. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    1.2.201820:30
    Suvi Jylhänlehto

    Suomen vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö (SVK) on tänään torstaina julkaissut verkkosivuillaan SM-pilkkien päivitetyt säännöt, jotka järjestön hallitus lauantaina hyväksyi.

    12. pykälän mukaan "saaliiksi saatu kala edellytetään tapettavaksi välittömästi ennen talteenottoa".

    "Saaliskalojen tappamista on suositeltu ennenkin. Nyt sanamuotoa tiukennettiin", SVK:n hallituksen puheenjohtaja Stina Koivisto kertoo.

    Kalojen välittömästä lopettamisesta on keskustelu Koiviston mukaan ainakin kaksi vuotta. Sääntöjä uudistetaan neljän vuoden välein. Siksi kohta päivitettiin nyt.

    Jyväskyläläinen perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Teemu Torssonen teki reilu vuosi sitten rikosilmoituksen SM-pilkeistä kalojen kohtelun vuoksi. Koska säännöt eivät aiemmin vaatineet lopettamaan kalaa välittömästi, kaloja on saatettu esimerkiksi sulkea pönttöön, jossa ne ovat tukehtuneet. Torssosen mielestä se aiheuttaa kaloille lainvastaista kärsimystä.

    Koiviston mukaan poliisi tutki rikosilmoituksen, mutta poliisille riitti, että säännöissä suositeltiin saaliin tappamista.

    Eläinsuojelulain noudattaminen on kuitenkin jokaisen yksittäisen kilpailijan vastuulla.

    Uudet säännöt astuivat voimaan heti. Tänä vuonna SM-pilkit järjestetään lauantaina 7.4. Kuusamossa.

    Juttua tarkennettu 2.2. klo 12:31: Eläinsuojelulain noudattaminen on jokaisen kilpailijan vastuulla.

    Lue myös: Aamulehti: SM-pilkeistä rikosilmoitus – kalat jäävät jäälle kitumaan

    Artikkelin aiheet
    SM-pilkit
    kalastus
    saaliinkäsittely
    eläinsuojelu
    säännöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle