• EU-johtajat eivät tingi vapaasta liikkuvuudesta

    EU-maat eivät aio tinkiä vapaasta liikkuvuudesta unionin sisämarkkinoilla.
    Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan linjaus kertoo periaatteesta, että rusinoita ei voi poimia pullasta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan linjaus kertoo periaatteesta, että rusinoita ei voi poimia pullasta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    29.6.201619:15
    STT

    Valtiojohtajat linjasivat asiasta tänään kokouksessaan. Britannia ei ollut kokouksessa paikalla.

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitää linjausta erittäin merkittävänä. Hänen mukaansa se kertoo periaatteesta, että rusinoita ei voi poimia pullasta. Britanniassa on esitetty toiveita siitä, että maa voisi pysyä unionin sisämarkkinoiden jäsenenä, mutta rajoittaa työvoiman vapaata liikkumista.

    Seuraava EU-huippukokous ilman Britanniaa järjestetään 16. syyskuuta Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa. Slovakia ottaa heinäkuun alussa vastuun EU-puheenjohtajamaana.

    EU-johtajat odottavat, että Britannia jättäisi eroilmoituksen syyskuun kokoukseen mennessä. Pääministeri David Cameron on jättänyt asian seuraajansa vastuulle. Cameron on ilmoittanut eroavansa syyskuun alkuun mennessä.

    Britannian pääministeri David Cameron poistui illan EU-huippukokouksesta lyötynä miehenä. Syyskuun alkuun mennessä eroava Cameron tapasi todennäköisesti viimeistä kertaa EU-kollegansa koolla yhtä aikaa.

    Pääministeri Sipilän mukaan Cameron nosti vapaan liikkuvuuden ratkaisevaksi kysymykseksi kansanäänestyksessä. Brexit-leiri on katsonut sen tuovan Britanniaan liikaa maahanmuuttajia etenkin itäisestä Euroopasta.

    Cameron tavoitteli äänestyksen alla vapaan liikkuvuuden rajoittamista, mutta EU-kumppanit eivät suostuneet siihen.

    Huippukokous jatkuu aamulla ilman Cameronia. Tarkoituksena on pohtia, mihin suuntaan EU jatkaa Britannian äänestystuloksen jälkeen.

    Saksan liittokansleri Angela Merkel ei pidä mahdollisena, että Britannian äänestystulosta EU-erosta voitaisiin muuttaa.

    Merkel pitää kuitenkin tärkeänä, että Britannia jatkaa yhä Euroopan unionin kumppanina ja ystävänä. Hän ilmoitti tekevänsä kaikkensa estääkseen EU:n hajoamisen.

    Artikkelin aiheet
    Euroopan unioni
    vapaa liikkuvuus
    brexit
    Juha Sipilä
    David Cameron
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle