• kirja Juhani Suomi ei silottele Mannerheimia

    Uutiset
    6.9.201316:00
    Maikki Kulmala

    Historiantutkija Juhani Suomi on paneutunut torstaina ilmestyneessä teoksessaan marsalkka Mannerheimin presidenttikauteen sekä viimeisiin elinvuosiin.

    ”Marski edusti ominaisuuksia, joita vaikeina aikoina peräänkuulutetaan. Luottamus, turvallisuudentunne, erehtymättömyys ja määrätietoisuus yhdistetään Mannerheimiin. Tuohon myyttiin Juhani Suomen kirja tuo toisenlaisia sävyjä. Kirja on kriittinen. Se ei skandalisoi vaan pyrkii katsomaan Mannerheimin myytin taakse”, luonnehti kustantaja Aleksi Siltala kirjan julkistustilaisuudessa.

    Mannerheimista on ennen tätä kirjoitettu pari sataa teosta. Suomi on 40-vuotisella kirjoittajanurallaan sivunnut häntä melkein kaikissa teoksissaan.

    ”Ajattelin, että on aika keskittyä Mannerheimiin ja siihen vaiheeseen, jolloin Marski oli ylipäällikkönä ja sitten ylipäällikkönä ja presidenttinä vuosina 1944–46”, Suomi kertoo.

    Suomi haki vastausta kahteen kysymykseen: Oliko Mannerheim hänestä luodun myytin mittainen jatkosodan ja sen jälkiselvittelyjen vuosina, ja oliko hän ”Suomen viimeinen kortti” päästä sodasta rauhaan, kuten Ruotsissa sodan loppuvaiheissa ajateltiin.

    Mannerheim oli jo yli 75-vuotias, kun hän tuli presidentiksi keväällä 1944.

    ”Tiesikö kukaan, kuinka sairaalloinen hän tuolloin jo oli? Suurelle yleisölle hänen terveydentilastaan ei kerrottu. Se oli tabu”, Suomi sanoo.

    Suomen mukaan presidenttiydellä Mannerheim haki revanssia, olihan hän hävinnyt valinnassa kahdesti, ensin 1919 ja sittemmin 1943, jolloin oli päädytty Rytiin.

    Suomi pöyhii myyttiä muutenkin. Hänen mukaansa presidenttinä ja ylipäällikkönä onnistumisen edellytyksiä eivät parantaneet Mannerheimille ominainen horjuvuus päättäjänä, huono ihmistuntemus ja taipumus antaa muiden johdatella itseään.

    Paljastaapa Suomi senkin, että Mannerheim bolsevismin pelossa sodan loppuvaiheissa poltti papereitaan ja siirsi omaisuuttaan Ruotsiin.

    ”Tämä on Mannerheimin tärkein saavutus: hän esti hajaannuksen ja mahdollisen sisällissodan. Mannerheim-myytti pelasti Suomen”, Suomi summaa.

    MAIKKI KULMALA

    Juhani Suomi:

    Mannerheim – Viimeinen kortti?

    Ylipäällikkö – presidentti. 836 sivua.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kirjallisuus
    Mannerheim
    historia
    Suomi
    biografia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle