• Orpo tapasi Kiinan presidentin – Xin mukaan Kiina haluaa ylläpitää YK-pohjaista maailmanjärjestystä

    Kiinan-vierailun tarkoituksena on muun muassa edistää Suomen liiketoimintamahdollisuuksia Kiinassa. Mukana Kiinassa on parikymmentä suomalaisyritystä.
    Pääministeri Petteri Orpo tapasi Kiinan presidentti Xi Jinpingin Pekingissä varhain aamuyöllä Suomen aikaa.
    Pääministeri Petteri Orpo tapasi Kiinan presidentti Xi Jinpingin Pekingissä varhain aamuyöllä Suomen aikaa.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset|Politiikka
    27.1.202613:29
    STT

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on tavannut tänään Kiinan presidentti Xi Jinpingin Pekingissä. Tapaaminen oli varhain aamuyöllä Suomen aikaa.

    Kiinan valtiollisen uutistoimisto Xinhuan mukaan Xi kertoi Orpolle, että Kiina on valmis tekemään Suomen kanssa töitä YK-pohjaisen ja kansainväliseen oikeuteen perustuvan kansainvälisen järjestelmän ylläpitämiseksi.

    YK-järjestelmän on katsottu olevan viime aikoina paineen alla muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin voimapolitiikan takia.

    Xinhuan mukaan Xi sanoi Orpolle myös, että Kiina haluaa edistää Suomen kanssa tasapuolista ja järjestyksellistä moninapaista maailmaa ja kaikkia hyödyttävää taloudellista globalisaatiota.

    Ilta-Sanomien tietojen mukaan Orpo nosti tapaamisessa esiin Ukrainan sodan. Tapaamisen annista kuullaan tarkemmin iltapäivällä Suomen aikaa, jolloin Orpo kertoo siitä medialle.

    Orpon ohjelmassa on tiistaina myös tapaamiset virallisen vierailun isäntänä toimivan pääministeri Li Qiangin ja kansankongressin puhemiehen Zhao Lejin kanssa.

    Orpon Kiinan-vierailu alkoi sunnuntaina ja kestää keskiviikkoon saakka. Valtioneuvoston kanslian mukaan virallisten keskusteluiden aiheina ovat Suomen ja Kiinan kahdenväliset suhteet sekä EU:n ja Kiinan suhteet. Lisäksi vierailun aikana käsitellään ajankohtaisia kansainvälisiä kysymyksiä, kuten Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

    Edellisen pääministerivierailun Kiinaan teki pääministeri Juha Sipilä vuonna 2017, valtioneuvoston kanslia kertoo.

    Vierailun yhteydessä järjestetään Suomen ja Kiinan innovatiivisen liiketoimintakomitean tapaaminen.

    Valtioneuvoston kanslian mukaan vierailun tarkoituksena on muun muassa edistää Suomen liiketoimintamahdollisuuksia Kiinassa. Vierailun yhteydessä järjestetään Suomen ja Kiinan innovatiivisen liiketoimintakomitean tapaaminen. Mukana on parikymmentä suomalaisyritystä, muun muassa elintarvikejätti Fazer, hissiyhtiö Kone, kaivoslaitteita valmistava Metso ja elintarvikeyhtiö Valio.

    ”Kiina on tärkeä vientimarkkina suomalaisyrityksille ja EU:n toiseksi suurin kauppakumppani. EU:n ja Kiinan suhteen tulee perustua vastavuoroisuuteen ja tasapuoliseen markkinoillepääsyyn”, Orpo sanoo tiedotteessa.

    Valtioneuvoston kanslian mukaan vuonna 2024 Suomen tavaravienti Kiinaan oli arvoltaan 3,5 miljardia euroa ja palveluvienti yli 1,8 miljardia euroa. Suomen tavaratuonti Kiinasta oli arvoltaan 7,5 miljardia euroa.

    Artikkelin aiheet
    Suomen ja Kiinan suhteet
    valtiovierailu
    Suomen ja Kiinan innovatiivinen liiketoimintakomitea
    Politiikka
    Kansainväliset liitot ja järjestöt
    Petteri Orpo
    Xi Jinping
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa