• Yhdistys vetoaa: Suomen metsäpeurat pelastettava

    Suomen metsäpeuran puolesta r.y. -niminen yhdistys lisää ponnisteluja metsäpeurojemme pelastamiseksi. Yhdistyksen mielestä peurat häviävät, jos niiden asuma-alueilta Kainuusta ja Suomenselältä ei vähennetä susia ja muita petoja.
    Ähtärin eläinpuisto Metsäpeura
    Ähtärin eläinpuisto Metsäpeura Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    25.2.201413:05
    MT toimitus

    Yhdistys on ryhtynyt keräämään peura- ja petohavaintoja samalle kartalle. Kuhmosta on jo lukuisia havaintoja ahmoista, ilveksistä, susista ja metsäpeuroista.

    Maa- ja metsätalousministeriölle viime lokakuussa lähettämässään lausunnossa yhdistys muistutti, mitä on kirjattu ministeriön hyväksymään metsäpeuran hoitosuunnitelmaan.

    Suunnitelman mukaan Kainuun metsäpeurakanta tulee kasvattaa 1 700 yksilöön. Nyt määrä on alle puolet, vuoden 2013 laskennassa 793.

    Suurin syy kannan romahtamiseen ovat sudet, yhdistys toteaa.

    Kuhmo, Sotkamo ja Ristijärvi pitää yhdistyksen mukaan julistaa susivapaaksi metsäpeura-alueeksi. Alueelle tulisi myöntää ainakin 30 poikkeuslupaa susien poistamiseksi.

    EU-komission pääsihteeristölle yhdistys on lähettänyt kantelun, jonka mukaan Suomi ei hoida velvoitteitaan uhanalaisen metsäpeuran suojelemiseksi.

    Kantelun on allekirjoittanut 11 henkilöä Kainuusta ja Suomenselältä.

    Suomenselän kanta on huvennut vuonna 2006 lasketuista 1 400 peurasta noin tuhanteen.

    Metsäpeurat vähenevät myös Venäjällä. Syiksi on mainittu salametsästys ja suurpedot.

    ”Suomen tulee varautua kantamaan vastuu metsäpeurojen tulevaisuudesta maapallolla”, Suomen metsäpeuran puolesta r.y. vaatii.

    Artikkelin aiheet
    metsäpeura
    suurpedot
    Kainuu
    Suomenselkä
    luonnonsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria