• Kesko löi jälleen ennätyksensä – liikevaihto lähes kolme miljardia

    Ruuan verkkomyynti laski poikkeusolojen jälkeen, mutta Kesko uskoo sen kasvavan taas tulevaisuudessa.
    Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin mukaan toisen vuosineljänneksen tulos oli kaikkien aikojen paras.
    Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin mukaan toisen vuosineljänneksen tulos oli kaikkien aikojen paras. Kuva: Heta-Linnea Kovanen
    Uutiset
    23.7.202111:33
    STT

    Kesko kertoo jälleen tehneensä ennätyksellisen tuloksen edellisellä vuosineljänneksellä.

    Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi huhti–kesäkuussa 219,4 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 155,2 miljoonaa. Liikevaihto kasvoi lähes kolmeen miljardiin euroon.

    Pääjohtaja Mikko Helanderin mukaan toisen vuosineljänneksen tulos oli kaikkien aikojen paras. Yhtiö antoi päättyneen vuosineljänneksen aikana kaksi positiivista tulosvaroitusta. Tällä hetkellä yhtiö arvioi, että sen vertailukelpoinen liikevoitto koko vuoden osalta olisi 650–750 miljoonan euron haarukassa.

    Päivittäistavarakaupassa liikevaihto kasvoi. Ruoan verkkokaupan myynti laski viime vuoden poikkeusoloihin verrattuna, mutta Kesko uskoo sen kasvuun tulevaisuudessa.

    Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa yhtiö on Helanderin mukaan onnistunut varmistamaan tuotteiden hyvän saatavuuden, vaikka maailmanlaajuiset saatavuushaasteet näkyvät joissain tuoteryhmissä.

    "Norjassa myynti ja kannattavuus on pystytty nostamaan aivan uudelle tasolle. Ruotsissa on jatkettu myynnin kasvattamista ja kannattavuuden parantamista kaikissa liiketoiminnoissa", Helander sanoo tiedotteessa.

    Autokaupassa liikevaihto kasvoi puolella.

    "Uusien autojen kysyntä on palautumassa normaalille tasolle ja myös käytettyjen autojen kysyntä on kasvussa", Helander sanoi.

    Artikkelin aiheet
    Kesko
    liiketoiminta
    ruoan verkkokauppa
    tulos
    autokauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria