• Valtavalo muutti Kiinasta Kajaaniin

    Uutiset
    27.2.201215:00
    MT toimitus

    KAJAANI (MT)

    Led-valoputkia valmistava Valtavalo Oy kulkee vastavirtaan. Vuonna 2008 perustettu yritys siirtää tuotantonsa Kiinan Shenzhenistä Kajaanin Renforsin Rantaan.

    Kiinalaiskädet vaihtuvat kuopiolaisvalmisteisiin robottikäsiin, kun upouusi täysautomaattinen tuotantolinja avataan noin kuukauden kuluttua entisen paperitehtaan korjaamosaliin.

    Valtavalo siirtää tuotantonsa Suomeen parantaakseen valoputkien toimitusvarmuutta sekä varmistaakseen niiden yhdenmukaisen laadun.

    ”Kiinassa valoputken osia saatettiin vaihtaa meiltä kysymättä, lentorahtien hinnat ovat vuodenvaihteen huippusesongin aikana korkeat ja valuutan heilahtelut aiheuttavat ongelmia”, toimitusjohtaja Markku Laatikainen luettelee.

    Lisäksi Islannin tulivuorenpurkauksen kaltaiset luonnonmullistukset ja yllätystarkastukset Kiinan tullissa voivat hidastaa toimituksia kohtuuttomasti.

    Lähes miljoona euroa maksava tuotantolinja on aloittelevalle yritykselle suuri investointi, mutta kehitysjohtaja Tuomas Laatikaista ei hirvitä, sillä asiakkaita on jo nyt tuhansia.

    ”Meillä on tuntuma, että led-valot ovat lyömässä läpi markkinoilla”, hän sanoo.

    Led-valoputkilla voidaan korvata loisteputkia, jolloin Valtavalon mukaan asiakas säästää sähkölaskussa noin 70 prosenttia. Valtavalon asiakkaiden joukossa on niin kuntia ja isoja pörssiyhtiöitä kuin yksittäisiä karjatilallisiakin.

    Tuomas Laatikainen kehuu yritysalueen hyvää yhteishenkeä sekä sitä, että vuokralaisten tarpeita on kuunneltu. Laatikaiset ovat syntyjään kajaanilaisia, joten firma rantautui Renforsin Rantaan myös kotiseuturakkauden vuoksi.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Valtavalo
    led-valoputket
    tuotannon siirto
    Kajaani
    teollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle