• Keskustanuoret haluaa kieltää turpeen polton energiaksi

    Keskustanuoret vaatii turpeen erillispolton energiaksi kieltämistä samassa aikataulussa kivihiilen kanssa, eli vuoteen 2029 mennessä.
    Keskustanuorten mukaan uusien turpeennostoalueiden käyttöönotto on keskeytettävä välittömästi.
    Keskustanuorten mukaan uusien turpeennostoalueiden käyttöönotto on keskeytettävä välittömästi. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset
    20.11.201818:00
    Juho Mäkelä

    Keskustanuorten liittokokous on päättänyt kääntää järjestön kannan turpeen energiakäyttöön. Keskustanuoret vaatii turpeen erillispolton energiaksi kieltämistä samassa aikataulussa kivihiilen kanssa, eli vuoteen 2029 mennessä.

    Uusien turpeennostoalueiden käyttöönotto on keskeytettävä välittömästi. Turpeen käytön vähentämiseen on ohjattava verotuksellisin keinoin jo ennen täyskieltoa.

    Turvetta saisi kuitenkin edelleen käyttää hakevoimaloissa seospolttoaineena, niin kauan kuin voimalaitokset seospolttoainetta vaativat.

    “Ilmastonmuutosta vastaan taisteltaessa on tärkeää luopua kaikista fossiilisista polttoaineista, myös turpeesta. Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka koko ihmiskunnalle, emmekä voi puolustaa turpeen polttoa - ilmasto on asetettava päätöksenteossa ehdottomasti etusijalle”, vaatii Keskustanuorten puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen tiedotteessa.

    “Turve on tuonut paljon työtä ja hyvinvointia maaseudulle. Uskomme, että uusiutuva energiantuotanto, biotalous ja cleantech työllistävät jatkossa myös maaseudulla eikä turvetuotannon loppumisesta aiheudu vakavia ongelmia isoille turvetuotantomaakunnille,” Mäkeläinen jatkaa.

    Artikkelin aiheet
    turve
    energiapolitiikka
    ilmastonmuutos
    Keskustanuoret
    ympäristö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle