• LEHTIKATSAUS Lomitusturvapientiloille

    Uutiset
    21.10.201516:00
    MT toimitus

    Karjalainen muistuttaa, että toisin kuin palkansaajilla, maatalousyrittäjän 26 lomapäivään sisältyvät niin viikonloput kuin kesä- ja talvilomatkin.

    ”Toisaalta viljelijöiden lomaoikeudet ovat ehdottomasti paremmat kuin muiden pienyrittäjien, mutta jälleen toisaalta: harvalla muun alan yrittäjällä on vastuullaan eläimiä, joiden on saatava ruokansa ja hoitonsa joka päivä, aamuin illoin, ympäri vuoden.”

    ”Lomitusleikkausten vastustajiin soisi liittyvän niiden kuluttajien, jotka haikailevat entisten aikojen pienimuotoisen maatalouden perään. Nyt nimittäin juuri tältä osalta maatalousyrittäjiä ovat lomat katoamassa kokonaan.”

    Keskisuomalainen pitää tärkeänä, että vaalipiirejä on riittävästi.

    ”Perustuslakivaliokunnan kanta pelastaa suomalaisen alueelliseen edustavuuteen perustuvan vaalipiirijaon. Valiokunta päätti, että hanketta vaalipiirien määrän vähentämiseksi ei viedä eteenpäin. Tämä oli harkittua ajattelua, sillä vaalipiirien määrän vähentäminen muuttaisi koko vaalijärjestelmän luonnetta.”

    ”Vaalipiirien vähentämisen suuri ongelma on alueellisen edustavuuden heikkeneminen. Kansanedustajia valitaan silloin etupäässä suurista kaupungeista. Pienemmät kaupungit ja maaseutu jäävät helposti vaille edustajia. Suuria alueita maasta jää ilman puolestapuhujaansa eduskunnassa.”

    Savon Sanomien mukaan sote- ja hallintouudistuksissa hallituksen on pidettävä tiukasti kiinni aikataulusta.

    ”Keskenään ristiriitaistenkin vaatimusten ristitulessa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtaman hallituksen on tärkeintä pitää kiinni aikataulusta. Ellei sote-uudistus etene lokakuussa alueiden määrittelyllä ja rahoituksen perusratkaisulla, sille käy soten kanssa helposti samoin kuin pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen kuntauudistukselle. Pakottamisen pauke kuuluu, mutta mitään ei silti synny.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    lomitusjärjestelmä
    sote-uudistus
    vaalipiirit
    alueellinen edustavuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle