• Loviisan ydinvoimalaitoksella ongelmia: kakkosyksikön sähköntuotanto on poikki

    Ensin sähköntuotanto keskeytyi sunnuntaina Olkiluodossa. Nyt maanantaina myös Loviisassa ilmeni vika.
    Sähköntuotannossa on ilmennyt viime aikoina ongelmia.
    Sähköntuotannossa on ilmennyt viime aikoina ongelmia. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Sähkö ja lämmitys
    18.11.202422:24
    Hanna Lensu

    Loviisan voimalaitoksen kakkosyksikön sähköntuotanto keskeytyi maanantaina 18.11.2024 noin kello 20.55 reaktorin pikasulun vuoksi, Fortum kertoo tiedotteessaan. ”Vian syynä on häiriö reaktorin apujärjestelmässä ja vian tarkempaa syytä selvitetään parhaillaan”, yhtiö kertoo.

    Voimalaitoksen ykkösyksikkö on kuitenkin käynnissä normaalisti.

    Fortumin mukaan tapahtumasta ei aiheudu vaaraa ihmisille, ympäristölle eikä laitokselle.

    Samaan aikaan Fortumin Loviisan ongelmien kanssa jatkuvat vastoinkäymiset myös Olkiluodon ydinvoimalaitoksella.

    Olkiluoto 3:n tuotanto keskeytyi turbiinihäiriön vuoksi sunnuntaina puoli viiden aikaan iltapäivällä. Laitoksen arveltiin palaavan sähköntuotantoon noin vuorokaudessa, mutta maanantaina Teollisuuden Voima ilmoitti, että laitos saadaan kuntoon arviolta noin kahden vuorokauden kuluttua.

    Lisää aiheesta
    • Talvinen sää pakkasineen on yksi osatekijä pörssisähkön hinnanmuodostuksessa.

      Talous | Pörssisähkö kallistuu tiistaina: Pyykinpesukone kannattaa virittää näille tunneille

    • Fingridin mukaan sähköstä ei synny pulaa niin kauan kuin sähköjärjestelmä toimii luotettavasti. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Sähkö ja lämmitys | Fingrid varoittaa: Sähköstä voi syntyä talvella pulaa häiriötilanteissa

    • Olkiluoto 3:n tuotanto keskeytyi turbiinihäiriön vuoksi sunnuntaina puoli viiden aikaan iltapäivällä. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Energia | Olkiluoto 3:n vikaa ei saadakaan tänään korjatuksi

    • Turbiinihäiriö keskeytti automaattisesti Olkiluoto 3:n sähköntuotannon noin puoli viideltä sunnuntaina. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Sähkö ja lämmitys | Jälleen kerran vika: Olkiluoto 3:n sähköntuotanto on keskeytynyt – tuotannon odotetaan palaavan huomenna

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle