• Demokraatti: Hallitus aikoo purkaa taksiliikenteen sääntelyä

    Hallitus aikoo Demokraatti-lehden saamien tietojen mukaan vapauttaa taksiliikenteen sääntelyä. Lisäksi lossit ja luotsaustoimi olisivat lehden mukaan yksityistämissuunnitelmien piirissä.
    Uutiset
    6.10.201518:40
    STT

    Muun muassa taksilupien määrä ja kyytien hinnat ovat nykyään säänneltyjä.

    "Tällä hetkellä selvitystyö on vielä käynnissä, päätöksiä ei ole tehty. Puhetta on ollut, että (henkilöliikenteen) kokonaislainsäädäntöuudistuksen yhteydessä katsotaan kaikkia liikennemuotoja", kommentoi liikenne- ja viestintäministeriön hallitusneuvos Irja Vesanen-Nikitin STT:lle.

    Henkilöliikennettä koskevan lainsäädännön uudistaminen on kirjattu Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmaan. Ministeriön puolella taksiliikenteen sääntelyn sujuvoittamista on kuitenkin selvitetty jo pidempään. Tarkoituksena on paitsi lisätä kilpailua myös vähentää julkisista varoista maksettujen kuljetusten kustannuksia.

    Taksiliiton toimitusjohtajan Timo Koskisen mukaan liitossa on oltu tietoisia hallitusohjelman kirjauksesta ja siitä, että lainsäädännön uudistaminen on käynnistymässä. Liitto on myös luvattu ottaa valmistelutyöhön mukaan, mutta toistaiseksi kutsua ei ole tullut.

    "Meille on ilmoitettu syyskuun lopulla pidetyssä tilaisuudessa, että hallituksen tavoite on se, että kesäkuussa 2016 – siis varsin pian lainsäädännön näkökulmasta – laki olisi eduskunnassa", Koskinen sanoo STT:lle.

    Artikkelin aiheet
    taksiliikenne
    sääntely
    yksityistäminen
    liikenneministeriö
    Juha Sipilän hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria