• Ennuste: Vapunaattoa vietetään maan etelä- ja keskiosissa enimmäkseen poutasäässä, Lapissa pilvisyyttä enemmän

    Päivälämpötilat liikkuvat etelä- ja keskiosissa viiden ja kymmenen plusasteen tienoilla. Korkeimmillaan elohopea saattaa nousta jopa hieman kymmenen asteen yläpuolellekin.
    Vapunpäivän ennustetaan olevan vapunaattoa viileämpi. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Vapunpäivän ennustetaan olevan vapunaattoa viileämpi. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    29.4.202109:37
    STT

    Vapunaattoa vietetään perjantaina maan etelä- ja keskiosissa enimmäkseen poutaisessa säässä, ja pilvipeitekin saattaa repeillä, kertoo päivystävä meteorologi Sini Tenhunen Ilmatieteen laitokselta.

    Päivälämpötilat liikkuvat etelä- ja keskiosissa viiden ja kymmenen plusasteen tienoilla. Korkeimmillaan elohopea saattaa nousta jopa hieman kymmenen asteen yläpuolellekin.

    "Todennäköisimmin ne kympin ylittävät lämpötilat ovat ihan etelässä", Tenhunen tarkentaa.

    Yksittäisiä heikkoja sadekuuroja voi esiintyä Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

    "Mutta siitä huolimatta pilvisyys on rakoilevaa, eli sielläkään ei olla täysi katto pään päällä", Tenhunen kertoo.

    Lapin suunnalla voi olla hieman enemmän pilvistä, mutta sielläkin pitäisi auringon päästä näyttäytymään. Lapin etelä- ja keskiosissa lämpömittari näyttää päivällä muutamaa plusastetta ja pohjoisosissa muutamaa pakkasastetta.

    Vapunpäivän vastainen yö on Tenhusen mukaan aika vilpoinen. Etelä- ja länsirannikolla ollaan nollan ja muutaman plusasteen tienoilla, muualla maassa on pakkasta. Kylmintä yöllä on Lapissa, jossa voi miinus kymmenenkin astetta mennä rikki.

    Tällä haavaa näyttää siltä, että vapunpäivänä ei olisi tiedossa mitään suurempia sateita.

    "Mahdollisesti joitain sadekuuroja voi esiintyä maan keskivaiheilla, ehkä itäpainotteisesti, mutta muuten pitäisi auringon näyttäytyä suuressa osassa maata."

    Vapunpäivä lauantaina ei ilmeisesti ole aivan niin lämmin kuin vapunaatto. Maan eteläosassa päivälämpötila on 6–10 ja keskiosissa 3–6 plusastetta.

    "Pohjois-Lapissa, missä sadekuuroja esiintyy ehkä edelleenkin eniten, ollaan taas muutaman pakkasasteen ja muutaman plusasteen välillä", Tenhunen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    saaennuste
    Vappu
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
    Lapin sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle