• Etelämantereen merijääpeite kutistui ennätyksellisen pieneksi

    Tutkijoiden mukaan merijääpeitteen pinta-ala oli viikko sitten 1,79 miljoonaa neliökilometriä, mikä on 136 000 neliökilometriä vähemmän kuin vuonna 2022 mitattu aiempi ennätystulos.
    Jääpeite ei ole koskaan ollut näin pieni kuluneen 45 vuoden aikana, kun sen kokoa on seurattu satelliittimittauksilla. LEHTIKUVA / AFP.
    Jääpeite ei ole koskaan ollut näin pieni kuluneen 45 vuoden aikana, kun sen kokoa on seurattu satelliittimittauksilla. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Luonto
    28.2.202309:15
    STT–AFP

    Etelämantereen merijääpeite kutistui todennäköisesti ennätyspieneksi viime viikolla, kertoo Yhdysvaltain lumi- ja jäätietokeskus NSIDC.

    Jääpeite ei ole koskaan ollut näin pieni kuluneen 45 vuoden aikana, kun sen kokoa on seurattu satelliittimittauksilla.

    Tutkijoiden mukaan merijääpeitteen pinta-ala oli viikko sitten 1,79 miljoonaa neliökilometriä, mikä on 136 000 neliökilometriä vähemmän kuin vuonna 2022 mitattu aiempi ennätystulos.

    NSIDC:n tutkijat painottivat, että tulos on alustava, sillä jääpeite voi sulaa vielä lisää. Virallinen tulos merijään koosta julkaistaan maaliskuun alussa.

    Merijään sulaminen on ongelma, koska se nopeuttaa ilmastonmuutosta. Valkoinen jää heijastaa auringon energiasta jopa 90 prosenttia takaisin avaruuteen. Kun jään tilalla on tummaa merenpintaa, vesi sitoo vastaavan määrän auringon lämpöä itseensä.

    Artikkelin aiheet
    Etelämanner
    merijää
    ilmastonmuutos
    satelliittimittaus
    NSIDC
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle