• Hoitajien huono kielitaito huolettaa – työministeri Satonen: Ulkomaalaisia pitää silti houkutella Suomeen

    Superin jäsenkyselyn mukaan vieraskielisten hoitajien heikko kielitaito aiheuttaa vaaratilanteita ja potilasvahinkoja.
    Työministeri Arto Satonen (kok.) kertoi kansainvälisestä rekrytoinnista torstain mediatilaisuudessa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.
    Työministeri Arto Satonen (kok.) kertoi kansainvälisestä rekrytoinnista torstain mediatilaisuudessa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.  
    Uutiset|Terveydenhuolto
    9.1.202517:41
    STT

    Työministeri Arto Satonen (kok.) sanoo, että Suomen täytyy houkutella hoitajia ulkomailta, vaikka hoitoalalla on huolta rekrytoitavien puutteellisesta kielitaidosta. Satosen mukaan tulijoiden kielitaitoa on kehitettävä ja asia on ratkaistava.

    ”Mutta ei se vaihtoehto ole, että todetaan, että ei oteta ulkomaalaisia. Koska silloin meillä on liian vähän tekijöitä”, Satonen sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

    Satonen kommentoi näin hoitajaliitto Superin tuoretta jäsenkyselyä, jonka mukaan vieraskielisten hoitajien heikko kielitaito aiheuttaa vaaratilanteita ja potilasvahinkoja. Puutteellinen kielitaito korostui vastaajien mukaan juuri ulkomailta aktiivisesti rekrytoiduilla työntekijöillä. 80 prosenttia vastaajista arvioi heidän kielitaitonsa riittämättömäksi.

    Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan nimikesuojattujen ammattien kielitaitovaatimukset ovat korkeat jo nyt. Ne koskevat monia hoiva-alan ammatteja, mutta eivät hoiva-avustajia.

    Matka Filippiineille ja Vietnamiin

    Asiaa kommentoi tiedotustilaisuudessa myös Helsingin pormestari Juhana Vartiainen (kok.). Myös hänestä kielitaitokysymys on ratkaistavissa. Jos Helsingissä ilmenee ongelmia, kielitaidon kehittämistä Vartiaisen mukaan parannetaan.

    Tilaisuuden aiheena oli Satosen ja Vartiaisen lauantaina alkava matka Filippiineille ja Vietnamiin. Tarkoituksena on edistää kansainvälistä rekrytointia näistä maista.

    Matkalle osallistuu edustajia myös esimerkiksi Maahanmuuttovirastosta, Tampereen kaupungilta, yrityksistä ja työnantajaliitoista.

    ”Pyritään auttamaan rekrytointiprosesseissa ja työpaikkojen kohtaamisessa”, Satonen kuvaili matkan tarkoitusta.

    Käytännössä rekrytointia voidaan edistää esimerkiksi maiden välisellä sopimuksella. Tarkoituksena on myös saada tietoa maiden järjestelmistä ja työntekijöiden tarjonnasta.

    Helsinki kilpailee Vancouverin kanssa

    Pormestari Vartiainen korosti, että työntekijöistä kilpaillaan paitsi maiden myös kaupunkien kesken.

    ”Helsinki kilpailee Vancouverin, Quebecin, Rotterdamin ja Kööpenhaminan kanssa. Kaikki haluavat näitä liikkuvaisia nuoria ikäluokkia.”

    Vartiaisen mukaan Helsingin ongelmana on työntekijöiden eläköityminen esimerkiksi terveydenhuollosta tulevina vuosina. Eläköityvien korvaamiseen tarvittaisiin vuonna 2030 jopa yli 2  000 sairaanhoitajaa ja lähes yhtä paljon lähihoitajia.

    Helsinkiin on viime vuosina rekrytoitu jo Filippiinien kansalaisia, mutta he ovat tulleet Suomeen muiden maiden kautta. Suora rekrytoiminen vaatisi Filippiinien normien mukaisesti sitä, että ammattinimikkeet vastaisivat maissa paremmin toisiaan. Vartiainen toivoo tästä keskustelua matkalla.

    Lisää aiheesta
    • Suomen kielen opettaminen varhaiskasvatuksessa on tutkijan mukaan joka päivä arjessa tehtävää työtä, sillä kieli on mukana kaikissa tilanteissa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Koulutus | Tutkija: Suomen kielen osaamista pitäisi vahvistaa jo varhaiskasvatuksessa – Helsingin päiväkodeissa lapset puhuvat äidinkielenään noin sataa eri kieltä

    • Lähes puolet yrityksistä pitää ulkomaisten työntekijöiden oleskelulupaprosessia kankeana tai erittäin kankeana.

      Talous | Kauppakamarikysely: Saatavuusharkinta vaikeuttaa ulkomaisten työntekijöiden rekrytointia – "Siitä luopuminen olisi Suomelle ehdottomasti kilpailuetu”

    • Luonnonmarjanpoimijat ovat tänä vuonna ensimmäistä kertaa oleskelulupien piirissä.

      Yhteiskunta | Ulkomaalaisten työntekijöiden kiinnostus Suomea kohtaan hiipuu mutta opiskelijoiden kasvaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle