• Vaalijännitys tiivistyy, sillä ennakkoäänestys alkaa huomenna

    Kaikkiaan äänioikeutettuja on noin 4,5 miljoonaa.
    Eduskuntavaaleissa voi äänestää ennakkoon viikon ajan eli ensi viikon tiistaihin saakka. Ulkomailla äänestysaika on hieman lyhyempi. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Eduskuntavaaleissa voi äänestää ennakkoon viikon ajan eli ensi viikon tiistaihin saakka. Ulkomailla äänestysaika on hieman lyhyempi. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Politiikka
    21.3.202311:03
    STT–

    Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna keskiviikkona. Ennakkoon voi äänestää viikon ajan eli ensi viikon tiistaihin saakka. Ulkomailla äänestysaika on hieman lyhyempi.

    Suomessa on kaikkiaan noin 950 ennakkoäänestyspaikkaa, yleensä kirjastoissa, kauppakeskuksissa tai kunnantaloilla. Ulkomailla ennakkoäänestyspaikkoja on 86 eri valtiossa yhteensä yli 200. Ennakkoon äänestävän tulee todistaa henkilöllisyytensä. Etukäteen saapunutta äänioikeusilmoitusta ei välttämättä tarvita mukaan.

    Ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat vaihtelevat, joten ne kannattaa tarkistaa paikkakohtaisesti. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa. Mikäli äänestäjällä on merkittäviä liikkumisvaikeuksia, hän voi äänestää ennakkoon kotonaan. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava viimeistään tänään.

    Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2. päivä huhtikuuta. Tuolloin äänestyspaikkoja on runsaat 1 800.

    Kaikkiaan äänioikeutettuja on noin 4,5 miljoonaa.

    Edellisissä eduskuntavaaleissa neljä vuotta sitten Suomessa asuvien Suomen kansalaisten äänestysprosentti oli noin 72. Manner-Suomessa korkein äänestysprosentti oli Helsingin vaalipiirissä ja matalin Savo-Karjalan vaalipiirissä. Manner-Suomen kunnista matalin äänestysprosentti oli Hyrynsalmella ja korkein Luodossa. Naiset äänestivät miehiä aktiivisemmin.

    Ennakkoon äänestämisen suosio oli edellisissä, vuoden 2019 vaaleissa korkea, sillä Tilastokeskuksen ilmoittama ennakkoäänestysprosentti oli noin 51. Ennakkoäänestysprosentti saadaan laskemalla ennakkoon äänestäneiden osuus äänestäneistä.

    Osuus on ollut kasvussa viimeisimmissä eduskuntavaaleissa, sillä vuonna 2015 ennakkoäänestysprosentti oli noin 46 ja sitä edeltävissä 45.

    Yleisesti ottaen äänestysaktiivisuus kasvaa iän sekä koulutus- ja tulotasojen nousun myötä.

    Artikkelin aiheet
    Eduskuntavaalit
    ennakkoäänestys
    äänioikeus
    äänestysaktiivisuus
    vaalipaikat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa