• Kajaanissa kukoistaauusi yritteliäisyys

    Uutiset
    27.2.201215:00
    MT toimitus

    Kajaanissa uudet yritykset työllistävät pian enemmän ihmisiä kuin UPM:n paperitehdas ennen vuoden 2008 sulkemispäätöstä.

    Tehdasalueelle perustettu Renforsin Ranta on vuokrannut tilat 30 yritykselle, jotka työllistävät nyt 450 ihmistä.

    Voikkaan paperitehtaan sulkemisen jälkeen työ- ja elinkeinoministeriö kehitti toimintamallin, miten selvitään alueilla, joilla yritykset yhtäkkiä lopettavat tai supistavat tuotantoaan.

    Vuosina 2007–2011 yhteensä 23 paikkakuntaa on nimetty äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

    ”Kajaani on onnistunut näistä parhaiten”, elinkeino- ja innovaatio-osaston johtaja Anssi Paasivirta kehuu.

    Tehtaan lakkauttamispäätöksen lopullisuus ymmärrettiin ja heti perustettiin uusia yrityksiä.

    ”Tästä positiivisuudesta ja yhteistyöstä muut ovat ottaneet mallia eri puolilla Suomea”, Paasivirta sanoo.

    Kemijärven työllisyystilanne on vielä tilastojen valossa varsin positiivinen. Vain 6,5 prosenttia tehtaan työntekijöistä oli viime keväänä työttöminä.

    ”Onnettomin tapaus on Kaskinen, jossa korvaavia työpaikkoja ei ole syntynyt”, Paasivirta harmittelee. Sivu 6

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kajaani
    yrittäjyys
    rakennemuutos
    Renforsin Ranta
    UPM
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle