• Venäjälle iski pula tärkeästä peruselintarvikkeesta

    Viime vuoden heikko sato on aiheuttanut noin miljoonan tonnin vajeen.
    Perunan hinta on noussut Venäjällä voimakkaasti.
    Perunan hinta on noussut Venäjällä voimakkaasti.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Ulkomaat
    30.5.202510:12
    Henrik Hohteri

    Perunoiden hinta Venäjällä on noussut toukokuussa yli puolitoistakertaiseksi edellisvuoteen verrattuna, kertoo Moscow Times -lehti Venäjän tilastoviranomaiseen Rosstatiin viitaten.

    Lehden mukaan perunan tukkuhinta Venäjällä on maailman korkein.

    Hintojen nousu johtuu heikosta sadosta, jonka taustalla ovat kovat pakkaset ja pitkittynyt kuivuus. Viime vuonna Venäjällä tuotettiin 7,3 miljoonaa tonnia perunoita, mikä on 1,2 miljoonaa tonnia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Venäjän maatalousministeri Oksana Lut on arvioinut maan tarpeeksi noin 8 miljoonaa tonnia vuodessa.

    Venäjän presidentti Vladimir Putin myönsi tiistaina 27.5. televisioidussa kokouksessa, että maassa on kasvava perunaongelma.

    Uutisen mukaan myös Valko-Venäjällä on valiteltu perunoiden huonosta laadusta ja saatavuudesta kuukausien ajan.

    Perunapulaa lievittääkseen Venäjän hallitus on poistanut tullimaksut perunaostoilta “ystävällisistä maista”.

    Suomessa Venäjän perunapulasta kertoi aiemmin Iltalehti.

    Moscow Timesin uutinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria