• Hallitus peruu lomitusten lisäsäästöt

    Uutiset
    24.10.201416:00
    MT toimitus

    Maatalouslomituksissa säästettiin viime vuonna kolminkertaisesti yli tavoitteen, joten ensi vuoden lisäsäästöistä luovutaan kokonaan.

    Sosiaali- ja terveysministeriö peruu lisäsäästöt keskiviikkona. Hallitus edellytti budjettiesityksessään, että lomituksista säästetään viisi miljoonaa euroa.

    Lomitusetuuksia karsittiin viime vuonna. Silloinen hallitus vaati niin ikään viiden miljoonan vuosittaisia säästöjä. Säästöjä kertyikin 15 miljoonaa euroa.

    Hallitusneuvos Riitta Kuusisto sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo, että säästötavoitteiden ylittyminen lisää joustoa lomitusten järjestämisessä.

    ”Budjettikehyksiin jää nyt viiden miljoonan euron liikkumavara.”

    Tämä varmistaa rahoituksen riittävät maatalouslomituksiin ensi vuonna. Lisätalousarviota ei tarvita.

    Viime vuoden säästötavoite ylittyi niin merkittävästi, että se otetaan huomioon. Yleensä ei aiempia säästöjä ole otettu huomioon seuraavissa tavoitteissa.

    ”Uusia lakimuutoksia ei tarvita”, Kuusisto sanoo.

    Suurimmat säästöt syntyivät todennäköisesti siitä, että lomittajien työskentelyä tehostettiin. Samanaikaista lomanpitoa kiristettiin. Sijaisavun maksuja korotettiin.

    Kuusisto on tyytyväinen, että paikallisyksiköiden ponnistelut säästöistä palkitaan. Se on tärkeää viljelijöiden jaksamisen kannalta.

    Sellaista palkitsemista ministeriö ei kuitenkaan suunnittele, että edellisiä lainmuutoksia peruttaisiin.

    Lakiin ei tehdä minkäänlaisia muutoksia tässä vaiheessa.

    Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa Melassa laskettiin viime vuonna aikaansaadut säästöt. MTK pyysi selvitystä. Valtiovarainministeriö hyväksyy laskelman.

    ”Tämä on hyvä ja oikeudenmukainen päätös”, johtaja Timo Sipilä MTK:sta sanoo.

    Lisäsäästöt eivät Sipilän mielestä ole perusteltuja monen säästökierroksen jälkeen. Lomitusten uudistamisryhmä saa vihdoin työrauhan.

    Hallitus asetti lomituspalveluryhmän viime keväänä. Kahden viikon jälkeen säästötalkoot lisättiin sen listalle. Ne ja EU-vaateet hallitsivat työtä.

    Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari pitää erinomaisen hyvänä asiana, ettei lomituspalveluihin tehdä tässä vaiheessa uusia leikkauksia.

    ”Lomitus on viljelijöille jaksamisen kannalta erinomaisen tärkeää”, Huotari sanoo.

    Nyt voidaan Huotarin mukaan keskittyä lomitusten sisällön kehittämiseen. Palvelujen pitää kehittää tämän päivän tarpeisiin.

    Yrittäjätoiminnan luonne ja tehtävänkuvat ovat muuttuneet. Automaatio lisääntyy, samoin valvonnan ja varallaolon tarve. Lomittajilta vaaditaan lisää ammattitaitoa.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalouslomitus
    hallitus
    sosiaali- ja terveysministeriö
    Mela
    säästöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria