• Leikki on loppunut: Stubb kohtaa välittömästi karun kansainvälisen todellisuuden

    Vaalitaistelu on tauonnut. Kampanjatemput ja paneelien kevennykset ovat ohi. Tasavallan presidentiksi nousevalla Alexander Stubbilla (kok.) on edessä valtavan kova paikka. Minkäänlaiseen epäonnistumiseen ei ole varaa.
    Vaalivoittaja Alexander Stubb vastaanotti sunnuntai-iltana onnitteluja läheistensä ja kokoomusväen ympäröimänä.
    Vaalivoittaja Alexander Stubb vastaanotti sunnuntai-iltana onnitteluja läheistensä ja kokoomusväen ympäröimänä. Kuva: Ilari Kallijärvi
    Uutiset|Politiikka
    11.2.202421:32
    Analyysi
    Jouni Kemppainen

    Kun presidentti Sauli Niinistö parin viikon kuluttua jättää tehtävänsä Stubbille, aikaa harjoitteluun tai kuherruskuukauteen naapurivaltioiden kanssa ei ole.

    Venäjä käy edelleen häikäilemätöntä hyökkäyssotaa Ukrainassa, eikä länsi tunnu saavan rivejään yhtenäisiksi vahvistaakseen alakynteen uudelleen ajutunutta kumppanimaataan.

    Samaan aikaan läntisen sotilasliiton Naton keskeinen rahoittaja Yhdysvallat varautuu omaan presidentinvaaliinsa.

    Kuluneena viikonloppuna republikaanien kiistelty ehdokas Donald Trump väläytti jälleen kerran läntisten kumppaniensa jättämistä oman onnensa varaan Venäjän aggression edessä, jos ne eivät suostu lisäämään sotilasliiton rahoitusta.

    Stubbin pitäisi nyt yhdessä Petteri Orpon (kok.) hallituksen kanssa vahvistaa sekä EU:n että Naton varautumista Venäjän uhan edessä.

    Erityisen tärkeä olisi varmistaa kaikissa oloissa Yhdysvaltain kanssa tehdyn liittolaissopimuksen toiminta.

    Myös Ruotsin ja muiden pohjoismaiden sekä Britannian kanssa tehdyt valmistelut kriisiajan yhteistyöstä nousevat sitä suurempaan arvoon, mitä ailahtelevaisemmaksi Yhdysvaltain asenne kansainvälisessä toiminnassa muuttuu.

    Stubbin onni on, että tiukasta vaalista huolimatta kansa ei ole turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä jakautunut kahtia. Myös vihervasemmiston ehdokas Pekka Haavisto esiintyi kampanjan aikana jämäkästi ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta.

    Sen sijaan maan sisäisissä asioissa tilanne on ongelmallisempi.

    Sisäpolitiikka ei suoranaisesti presidentille kuulu, mutta kampanjan aikana annetut lupaukset Itä-Suomen auttamisesta, maaseudun tukemisesta ja huoltovarmuuden varmistamisesta muistetaan maaseudulla hyvin.

    Stubb ei pääse lupauksiaan pakoon, ei myöskään hänen kampanjastaan vastannut päähallituspuolue kokoomus.

    Sama pätee myös erinomaisen kampanjan vetäneeseen Pekka Haavistoon ja hänen tukiryhmiinsä. Maakunnissa odotetaan vaalikampanjassa heränneen maaseutusympatian jatkuvan myös vaalitaistelun jälkeen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa