• Kehno ajokeli ja lumentulo jatkuvat, etelässä voi tulla kymmenen senttiä lisää lunta

    Energiasää on tällä viikolla Ilmatieteen laitoksen mukaan hyvää tai erittäin hyvää, koska sää on verrattain tuulista ja sää lauhtuu viikon aikana plussan puolelle suuressa osassa maata.
    Enimmät lumisateet painottuvat etelärannikon läheisyyteen. Esimerkiksi Uudellamaalla lunta voi päivän aikana kertyä jopa kymmenisen senttiä lisää.
    Enimmät lumisateet painottuvat etelärannikon läheisyyteen. Esimerkiksi Uudellamaalla lunta voi päivän aikana kertyä jopa kymmenisen senttiä lisää.  Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset|Sää
    10.1.202309:26
    STT

    Lunta sataa tänään koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta, Ilmatieteen laitos kertoo.

    Enimmät sateet painottuvat etelärannikon läheisyyteen, ja esimerkiksi Uudellamaalla lunta voi päivän aikana kertyä jopa kymmenisen senttiä lisää.

    Etelässä on hieman pakkasta, mutta iltaa kohden lämpötila voi nousta plussan puolelle.

    Maan keskiosissa on 5–10 astetta ja Lapissa paikoin reilut 10 astetta pakkasta.

    Varoitukset huonosta ajokelistä ovat voimassa koko maassa Lappia ja Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa ajokeli on iltapäivään asti erittäin huono.

    Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla myös jalankulkusään varoitetaan olevan illalla huono, koska jalkakäytävillä oleva lumi tamppautuu liukkaaksi.

    Keskiviikkona sää lauhtuu, ja lämpötilat kipuavat plussan puolella eteläistä Lappia myöten. Sateet jatkuvat yhä. Suomen lounaisimmissa osissa sateet tulevat vetenä, ja sisämaassa joko lumena tai märkänä lumena.

    Energiasää on tällä viikolla Ilmatieteen laitoksen mukaan hyvää tai erittäin hyvää, koska sää on verrattain tuulista ja sää lauhtuu viikon aikana plussan puolelle suuressa osassa maata.

    Keskiviikkona energiasää on ennusteen mukaan erittäin hyvä.

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    lumisade
    ajokeli
    Ilmatieteen laitos
    energiasää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita